Ekaluokkalaisten kouluunsiunaamisesta jäi siunaus puuttumaan

Aamun Länsi-Savossa (26.5.2016) oli paikallisuutinen tulevien ekaluokkalaisten kouluunsiunaamisesta. Aiheen elävöittämiseksi juttuun oli haastateltu tulevan koulunaloittajan äitiä, jonka lausumat toimittaja oli kirjannut artikkeliin sanoin "Paras kaveri aloittaa samalla luokalla". Tartun tässä postauksessani vain tuohon yhteen lauseeseen. Sanat luovat ja ylläpitävät todellisuutta. 

Jokunen aika sitten tein postauksen aiheesta Rantakylän yhtenäiskoulun ekaluokkalaisten luokkajako ja toin siinä esille huoleni rehtorin käyttämästä mielivallasta ja valehtelusta. Kouluunilmoittautumisen yhteydessä meille aivan selvästi sanottiin, että lähikujien lapsia ei tarvitse kaverivalinnoissa luokitella. Alueellisuus otetaan lähtökohtaisesti huomioon. Tässä meille valehdeltiin: luokkajakoja tehtäessä orijärveläislapset oli paiskottu kaikille neljälle rinnakkaisluokalle. Kun uskalsin esittää eriävän mielipiteeni, meille kostettiin paiskaamalla poika A-luokalta C-luokalle. Että näin Rantakylässä. Nähtäväksi jää, minkälaisia kostotoimenpiteitä AVI-kantelu aiheuttaa. Kaupungin virkamieseliittiä ei tällainen toiminta kiinnosta.

Sain muuten hyvän vinkin, kahdesta suunnasta: asiasta ei kannattaisi pitää meteliä - joudun kuulema kuitenkin olemaan tekemisissä näiden samojen opettajien ja virkamiesten kanssa seuraavat 10 vuotta. Kiitos. Näin ne virkamiehet saavat mellestää mielensä mukaan, kun kuntalaisen on oman edun nimissä vaiettava ja nieltävä asiat. 

On se hienoa, jos parhaat kaverukset pääsevät samalle luokalle. Toisten vanhempien kaveritoiveita nyökytellään, toisille valehdellaan. Taitaa olla perusopetuksen päättävällä eliitillä perusopetuslaki lukematta: siellä muistaakseni sanotaan jotain oppilaiden tasa-arvoisesta kohtelusta.

Hyvä-parempi-paras - se on muuten melkoinen asteikko, kun ryhdytään arvottamaan ihmisiä.

Olen miettinyt paljon meidän äitien (ja vanhempien yleensä) toiminnan merkitystä pienten lasten eriarvoisuuden ja jopa väkivallan lietsojina. Jo kolmen kuukauden ikäisillä "aadoilla" on parhaat kaverinsa. Tästäkin aiheesta olen tehnyt postauksen jo aikaisemmin. Niin ne teemat kietoutuu, tavalla tai toisella.

Kiintymys- ja kaverisuhteet ovat elintärkeitä. Lapsen tunne-elämän kehitystä ei kuitenkaan tule kahlita äitien omien valtapelien ja kipuilujen perusteella näihin "paras"-arvoasetelmiin. Erilaisissa leikeissä on tilaa erilaisille lapsille. Yhden kanssa nautitaan rälläkkäpyöräilystä, toisen kanssa maistuu kotileikki ja kolmannen kanssa keskustellaan mehiläispesän rakenteesta (kyllä, kuuntelen monesti sivukorvalla lasten keskusteluja). Seuraavassa hetkessä kaikki neljä hyppivät trampoliinilla.

Paras voi kuitenkin olla paras vain suhteessa johonkin muuhun ja parhaan nimeäminen on seurausta enemmän tai vähemmän tietoisesta arvottamisesta ja arvoasetelman rakentamisesta. Surullista, että edelleen, vuonna 2016, myös lapset pitää asettaa kaveruussuhteissaan paremmuusjärjestykseen. Tässä meillä vanhemmilla, erityisesti äideillä, olisi paljon opittavaa ja opeteltavaa. Tahto vain tuntuu puuttuvan.