Ensimmäinen Starbox-bloggausvuosi takana - mitä edessä?

Vuosi sitten jännitti. Olin hyppäämässä Starbox-maaimaan, enkä osannut käyttää edes Flockler-kirjoitustyökalua. Mutta kirjoittamisen palo, se roihusi!

Ja roihuaa edelleen. Jopa suuremmalla liekillä kuin aloittaessani.

Bloggaaminen on hyvä esimerkki siitä, että välillä vaan pitää tarttua mahdollisuuteen. Aluksi toki mietin sitä, osaisinko kirjoittaa "oikein" tai lukisiko tekstejäni kukaan. Nyt en enää mieti, vaan annan mennä. Aiheiden suhteenkin olen kehittynyt kaikkiruokaiseksi: postauksista löytyy niin suodatinpussikransseja kuin lastenkutsujakin - rakasta Mikkeliä unohtamatta.

Ai niin. Sopparilomakkeeseen ilmoitin, että kirjoitan DIY-aiheesta. Käytännössä on kuitenkin käynyt niin, että DIY on laajentunut tarkoittamaan "ihan jokaisen sanan olen itse kirjoittanut" -lähtökohtaa. Ihan hyvä niin. Ei makiata mahan täydeltä.

Palautettakin olen matkan varrella teksteistäni saanut. Hyvää ja huonoa. Ja kun tarkemmin ajattelee, ei huonoa palautetta varsinaisesti ole. Jokainen kirjoitettu rivi tai sanottu sana todistaa vain sen, että lukijan päässä on liikahtanut jotain. Elämänlaajuisen oppimisen tematiikkaan hurahtaneena rakastan sitä, että aikuisen ihmisen päässä surisee. Ehkä jopa särähtää. Liian moni vain istuu, lukee ja möllöttää.

Bloggaaminen on myös sarja valintoja: ketä, mitä, missä ja milloin. Bloggaajana en ole lähtenyt miellyttämään tai makeilemaan vaan kirjoitan asiat niin kuin ne näen ja koen. Jos se ei miellytä, se ei miellytä. Onneksi olen vain toisinajattelija.

Ei siis ihme, etten ole bloggaajana saanut ensimmäistäkään koekaniiniyhteistyöehdotusta. Kyllähän minä mielelläni testaisin ryppyrasvoja ja hoikentavia sukkahousuja, mutta jos tuote osoittautuu paskaksi, ei siitä ilovirttä veisata. Sitä riskiä ei ole otettu. Ehkä ihan viisasta.

Olen suorasanaisuuden lisäksi ylpeä myös siitä, että vuodenvaihteessa otin härkää sarvista ja lähdin kirjoittamaan työttömyydestä, työnhaun mielettömyydestä ja mitä kummallisemmista työhaastatteluista. Se oli riski. Ja on edelleen. Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka käyttävät rekrytoinnissa kaikkia mahdollisia sosiaalisen medin kanavia ja tekevät työnhakijalta  itseltään mitään kysymättä näistä johtopäätöksiä. Työurani aikana olen käynyt vähän liian monessa kipuilevassa työyhteisössä, että jos tätä kautta "menetän" muutaman, olen siitä vain iloinen. En halua enää yhteenkään juoruilla johdettuun työpaikkaan, jossa oikean tekemisen puutteessa istutaan kahvipöydissä paasaamassa toisten ihmisten asioita.

Onhan se lopettaminenkin käynyt vuoden aikana mielessä. Ei siksi, että kirjoittamisen aiheet tai itse kirjoittamisen kipinä olisi johonkin kadonnut. Ehei. Olen lähinnä miettinyt Starboxia "yhteisönä", yleensä bloggaamista kirjoittamisen tapana ja omaa marginaalista tapaani ilmaista asioita ja itseäni. Parasta ensimmäisessä vuodessa onkin ollut se, että olen löytänyt oman ääneni bloggaajana. Uuden vuoden kynnyksellä ei ilmaisutavassa ole mitään kehitettävää (pääsinpäs kerrankin käyttämään tätä sananpartta!).

Langat yhteen kutoen: kaikkiaan kiehtova vuosi takana! Toivotaan, että kynässä riittää lyijyä ja muistiinpanovihossa sivuja. Aiheet, ne eivät tämän pienen kylän pienissä piireissä tule loppumaan. Ja kun väliin kirjoittaa pari ruokaohjetta ja Lumi-luppanan syntymäpäivistä, ei naapurikyttääjäkään pääse sanomaan, että "aina se vaan valittaa" :)