"Etkö ajattele, minkälaisen vaikutelman itsestäsi annat!?!"

Hui! Nyt alkoi Ollikaisen akkaa pelottaa... Vaikutelma. Se on sitä, kun naapuri on tietävinään, rivien välistä on luettavissa ja kumminkaima oli entisen työkaverin pikkuserkun hyvä ystävä 90-luvulla. Vaikutelma on sukua mututiedolle. Vaikutelma on myös sitä, kun pukeudutaan Pradaan, vaikka ruokakaupassa maksetaan luottokortilla ja asuntolainasta maksetaan pelkkiä korkoja.

Hain jokunen aika sitten työtä niin kuin kunnon työttömän kuuluu. Ylempi korkeakoulututkinto ja reilut 10 vuotta alan - alan! - työkokemusta. Eiköhän sillä ainakin työhaastatteluun mennä.

Ei muuten menty. Odottelin tovin, odottelin toisen tovin. Vielä kolmaskin tovi meni odotellessa. Eikähän se kysyvä tiedä, mihin eksyy, joten tiedustelin ihan perusasiallisesti rekrytoinnin tilannetta ja perusteluja sille, ettei mitään ole kuulunut.

Kyllä, osaan olla asiallinenkin.

Vastoin kaikkia odotuksia vastaus tuli muutamassa minuutissa: en valitettavasti tullut valituksi haastatteluun. Ei perusteluja. Standardivastaus, jonka informaatioarvo työnhakijalle on pyöreät nolla. Vai onko "valitettavasti" jonkinlainen perustelu?

Miksi aina pitää valittaaaaaa.

Nyt haiskahti, ihan aikuisten oikeasti. Laitoin uuden viestin ja kysyin perusteluja. Suora kun olen niin kysyin myös, onko rekrytoijalla jotain sellaista henkilökohtaista hampaankolossa, joka ei palaudu työnhakuasiakirjoihin. Samoin tein kilahti. Puhelin.

"Etkö ajattele, minkälaisen vaikutelman itsestäsi annat!", rekrytoija purkautui.

Mikä ihmeen vaikutelma? Kuka tässä on ollut jotain "vaikutelmaa" tekemässä ja keneen? Kysyin rekrytoinnista, en mielikuvista tai kulisseista. Rekrytoijan olisi kannattanut laskea kymmeneen ennen luuriin tarttumista. Olisi antanut paremman vaikutelman :)

"Ei voi olla mitään hampaankolossa, kun ei tiedä mitään eikä tunne eikä....", jatkoi rekrytoija. Hyvin harvoin poistan Facebookista kavereita, mutta tällä kohtaa tein poikkeuksen. Ei siis kannata tuntea jatkossakaan.

Hetken asiaa mutusteltuani tajusin, että rekrytoijan tiuskaisu vaikutelman tekemisestä kertoi jo kaiken olennaisen. Ei enempää kysyttävää.  

Niin tai näin, rekrytoija sanoi soittavansa minulle vielä seuraavana päivänä juteltuaan ensin toisen haastatteluvalintoja tehneen henkilön kanssa. Sitten kuulema saisin kaipaamiani perusteluja. Saahan sitä ihminen soitella aikansa kuluksi, jos on asiaa tai muuten tekemisen puutetta. Minä sain jo vastaukseni ja se riittää.

Sellaista se on, työnhaku, pienissä piireissä ja pienellä kylällä. Voidaanhan sitä työtöntä kepittää, määräaikaishaastatella ja muka-aktivoida, mutta eipä sillä paljoa merkitystä ole. Niin kauan, kun tekemistä riittää, ei palkkatyön puutetta kannata jäädä surkuttelemaan. Keväinen aurinkokin kutittelee jo siihen malliin poskipäitä, että lienee aika laittaa tämä työttömyysteema hetkeksi telakalle ja palata aiheeseen syksyllä!

Aurinkoisia kevätpäiviä! Nautitaan valosta ja lämmöstä ja askarrellaan siinä sivussa muutama pääsiäiskoriste ja leipastaan pari kakkua :) Näillä teemoilla jatketaan!