EVVK?

Muistiinpano vuodelta 2007:

”Löysin itsessäni piilevän hyvän ihmisen. Täysin tavoistani poiketen pysähdyin maahan kaatuneen kaljaveikon kohdalle, autoin pystyyn ja soitin hänen pyytämänsä taksin. Ambulanssille ei kuulema ollut tarvetta. Mies ihmetteli, miksi nuori nainen pysähtyy kohdalle ja auttaa. Hänen mielestään minun täytyi olla sairaanhoitaja, vähintään lähihoitaja. Jätin kertomatta, että olen läpikotaisin itsekäs paskiainen, jota ei vähempää tenttu-ukot voisi kiinnostaa.

Taksinodotteluminuuteissa ihminen ehtii kertoa elämänsä. Ne kaikki itsestäänselvyydet, jotka päihdekuntoutujien kanssa töitä tehdessä olivat tulleet jo liiankin tutuiksi. Nyt ilman virkapöytää tuntui siltä, että nämä asiat olivat tämän ihmisen elämässä totta juuri sillä hetkellä. Taksin tultua mies kiitteli ja sanoi "Soita minulle myöhemmin ja kysy mitä minulle kuuluu, minä olen x".

Kuuntelin, mutta en soittanut kuullakseni lisää. Silti jäin miettimään noita sanoja:´Kysy, mitä minulle kuuluu´.

Etsin kuumeisesti kadonnutta käsikirjoitustiedostoa. Aamun aikana olen selannut kasan muistitikkuja, mutta se oikea puuttuu. Vaikka varsinainen päämäärä on vielä saavuttamatta, matka on ollut antoisa. Yllä oleva lainaus on siitä hyvä esimerkki.

Vuodet ovat tuosta vierineet; Helsinki on vaihtunut Mikkeliin, hyvä työ saanut tehdä tilaa hanttihommille. Ura-ajattelu väistynyt perheen elättämisen tieltä.

Keskeneräisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen on mahdollisuus. Siksi jään tähän. En tiedä, miksi tämä tekstinpätkä on itselleni nyt niin merkityksellinen. Mihin tämä osuu ja miksi. Mitä minun pitäisi tästä oivaltaa tai mihin suuntaan jatkaa. Tunnen vain sen, että tässä on jotain.

Tässä epävarmuuden tunteessa on hyvä olla.