EPILOGI: 19 vinkkiä pitkään parisuhteeseen

Avasin läppärini kirjoittaakseni muutaman rivin edellisen työpaikan eli Lähemäkitalon sisäilmaongelmista ja siitä, minkälaista on herätä aamulla ilman päänsärkyä. Olin hahmotellut mielessäni ajatuksia siitä, mitä sisäilmaongelmien vähättely työtoiminnan tasolla on, miten Mikkelin kaupunki vetkuttelee asiassa ja mitätöi ongelman, miksi työterveysmoguli-Terveystalo ei uskalla/viitsi puuttua mihinkään eikä epävarmuuden työelämässä kukaan ole lopulta yhtään mitään mieltä mistään. Paitsi se änkkyrä Ollikainen, joka ei edes määräaikaisen työsuhteen kalkkiviivoilla hiljene. Lopputulema on kuitenkin se, että sisäilmaongelma on vain yksittäisen työntekijän yksittäinen ongelma. Näin järjestelmä toimii. Samoissa tiloissa on päiväkoti.

Avasin blogini kävijätilaston ja käänsin hyvien aikomusteni kelkkan. Penkiltä pudonneena ei paljoa maailmaa paranneta, ei edes Mikkeliä. Eikä tämä mihinkään parane. Mikkeli siis. Säästän saarnani huomiselle. Kyllä, pakanakin saa paasata.

Kävijätilasto oli yllätys. Jos haluan blogiini klikkauksia, kirjoitan ruokaohjeen. Olen tehnyt sen yhden kerran, kun jaoin kokeilemani juustokakun reseptin. Kyllä kilisi. Klikkauksia siis. Eikä kysymys edes ollut mistään minun heuristisesta keksinnöstäni: muokkasin Valion ohjetta (ja mainitsin asiasta!) ja johan oltiin ihmeen äärellä. Ja kun ohjeen jakaa hengenheimolaisten Facebook-ryhmässä, kilinä vain yltyy.

Miksi en sitten kirjoita vain reseptejä? Samaan aikaan väännän sokerimassasta kukkia ja teen ihmisille tilausleivonnaisia. Rakkaudesta leivontaan. Rakkaudesta mahdollisuuteen kokeilla ja koetella rajojaan, rakkaudesta testata uusia makuja ja välineitä ja ainesyhdistelmiä. Rakkaudesta lajiin.

Bloggaamisen pitää tuntua omalta. Vaikka sitä ei päällepäin uskoisi, luen omat tekstini pariin kertaan ennen viimeistä entteriä. Ainoa kiekuroille asettamani vaatimus on, että tekstin pitää soljua. Muistan jossain yhteydessä saaneeni palautteen, jossa tekstiäni moitittiin "puheenomaiseksi". Kirjoitetun tekstin pitäisi olla kirjoitettua tekstiä, ei kirjoitettua puhumista. Heilahti yli ja lujaa. En sitten tiedä, kun en tullut tehneeksi tarkentavaa kysymystä. Mielestäni suomen kielessä on vapaa sanajärjestys ja paska kirjoitetaan sinne, mihin se sopivasti putoaa. Näillä kielioppisäännöillä on tähänkin mennessä pärjätty. Pitäisi varmaan avata oma juuttuuppi-kanava ja puhua sinne nämä postaukset. Ehkä siitä syntyisi sellainen oppimiskokemus, että alta pois.

Vai onko niin, että puhuminen on ajattelun (ja sitä kautta kirjoittamisen) esiaste ja jos kirjoittaa, mitä mieleen pälkähtää, se on puhetta eikä harkittua kirjoittamista. Tätä taustaa vasten ymmärrän vihdoinkin poliitikkopuhetta. Ja sitä, miksi suusta tulee ihan mitä sattuu. Punainen poliitikko puhuu köyhyydestä, eriarvoisuudesta ja pienestä kuntalaisesta, ja sanomansa jälkeen kurvaa paikalta upouudella mersulla. Ja rahaa on niin että ranteet paukkuu, kun on kysymys kuntavaalikampanjoinnista ja nelivärimainoksista ilmaisjakeluineen. 

Et usko vai. Katsohan länkkäriä. Mitä enemmän naama näkyi lehdessä, sitä varmempaa oli läpipääsy. Raha puhui.

Kuntavaalien kautta bloggaamiseen. Yhteisössä bloggaaminen on vahvasti arvotettua. Kun kirjoitan Starboxiin, tekstini ovat aina suhteessa johonkin. On valtavirta ja on marginaalit. Ilo ja elämänmyönteisyys ovat kirjoittamisen normeja (vaikka se kuulostaakin ihan hassulta). Kaikki nostot niin itse blogiportaalissa, Starboxin Facebookissa, Instagramissa kuin Kaakon Viestinnän printtimedioissakin ovat arvovalintoja, joilla pyritään luomaan halutunlaista kuvaa koko Starbox - uskallanko käyttää sanaa - brändistä. Istut "tuotteeseen", jos pääset nostoihin. Et istu "tuotteeseen", jos et pääse nostoihin. Moniäänisyyttä ja letkeää keskipäivän iskelmää. Kysymyshän on myös myyvyydestä. 

Odottelen edelleen ensimmäistä yhteydenottoa, jossa minulle tarjotaan tuotetta testaukseen. Ei ole riskinottajaa näkynyt. Naamarasvoista ja huulikiilloista ei niin väliksi, enempää kippojakaan ei pirttiin mahdu, mutta elämäntaparemontin koehenkilöksi voisin lähteä. Veikkaan, että helpompiakin nakkeja löytyy.    

Nostan kyllä Kaakon Viestinnälle hattua siitä, että saan olla tässä yhteisössä. Ymmärtäisinkin senkin, että "Asuntomessut Mikkelissä 2017" -huuman keskeinen markkinointikanava sulkisi "Mikkeli on paska mesta" -bloggaajan ulkopuolelle. Ei minusta kyllä Mikkeli-mannekiiniä saa, vaikka kuinka jumppaisin. Ei siinä korulauseita tarvita, kun kokemus puhuu.

Johan karkasi!

Ajatus siis, ei pisu. Vaikka viittäkymppiä käydäänkin.

Lähdin liikkeelle siitä, että hämmästuin "19 yhteistä vuotta...." -blogipostauksen saamaa suurta lukijamäärää. Pääsin "Suosituimmat blogipostaukset" -listalle! Jee, elämälleni löytyi tarkoitus ja sisäinen kilpailijani heräsi. Siksi otsikoin tämänkin postauksen yhtä typerästi. Ähäkutti, ei minulta mitään vinkkejä irtoa. Mihinkään.

"Vinkki" on jo pelkkänä sananakin ärsyttävä. Mulla on jotain, mitä sulla ei oo. Ja sitten mä annan vinkin, että säkin voit saada sen. Tästä näkökulmasta vinkin ja parisuhteen yhdistäminen on vähintäänkin kyseenalaista. Ihan kuin jostain ET-lehdestä, jossa kansikuvassa kurttuiset vanhukset halaavat toisiaan ja sisäsivuilla muistelevat sodan tuomaa pakkoeroa rakkaastaan. Ja kuinka on taas rakkaus kantanut koettelemusten yli. Ja sitten joku toimittajanplanttu tiivistää haastattelun loppukaneettilaatikoksi, jossa todetaan, että onnistuneen liiton edellytys on talvisodan läpikäyminen.

Meillä on menossa kylmä sota ja asevarustelu.

Hattua nostan jokaiselle sodasta selvinneelle! Ja pitkän rakkaustarinan kertojalle. Sen sijaan tuo vinkkiotsikointi oksettaa.

19 vinkkiä laihtumiseen, hyvinvointiin, 19 askelta iloiseen oloon ja aurinkoiseen mieleen. Ja sitten joku hölmö lukee vinkit ja kertaviisastuu. Maailma on täynnä viisaita ihmisiä, mutta missä se näkyy? Se näkyy siellä missä hyvinvointivouhkauskin - ei missään.

Jaksan hämmästellä lukijamäärää. Otsikkokin on niin pitkä, ettei varsinaista kuvailutekstiä näy. Muuten luulisin, että pieru on kaiken pahan alku ja juuri. Tässä tapauksessa hyvän. Postausta ei ole jaettu missään, joten mikään esilukijan kokema ilokaan ei ole voinut kurkkijaan tarttua.

Ei kai kukaan oikeasti kuvitellut, että alati valittavalla Ollikaisen akalla olisi jotain rakkausreseptejä jakoon? Pusu aamulla ja halaus illalla ja sopivasti nakkikastiketta lautaselle? Korvapuusti lauantaina ja seksiä pyhäpäivän ratoksi? Mies pysyy rinnalla kun jumppaa, humppaa ja bodyaan pumppaa. Käy ripsiteknikolla ja sähköinsinöörillä säännöllisesti ja avaa luukun myös postinkantajalle. Rakkaus roihuaa, kun takassa syttyy tuli ja nauravat nakit poksuvat kuumuudessa.

Nyt mie romahan!