Kehittämisasiantuntijat, työnvälityksen matching ja kahvipöydässä käkättäminen

KEHAssa, TE-toimistojen ja ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskuksessa, on avoinna kehittämisasiantuntijan tehtävä. Erikoisalana "työnvälityksen matching". Hallituksen kärkihankkeen mukaisesti tehtävän tavoitteena on "työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä tukevaksi" eli luoda hallittuja projekteja, yhtenäisiä palveluprosesseja ja -konsepteja sekä toimivia ratkaisumalleja asiakasvirastojen toiminnan ja prosessien sujuvoittamiseksi sekä asiakaslähtöisen palvelukokemuksen parantamiseksi. Palkka n. 3500e.

Hevonpaskabingosta paketti restenttiä.

Takana 2,5 kk työttömyyttä, ei ensimmäistäkään työtarjousta saatikka yhteydenottoa TE-toimistosta. Monista julkilausumista huolimatta varhaista puuttumista ei täällä Etelä-Savossa tunnisteta saatikka tunnusteta. Se on tahdon asia. Aina, kun on aikaa istua kahvipöydässä räkättämässä ja vatvomassa muiden asioita (yli lakisääteisten minuuttirajojen) tai kuljeskella "mukatutustumassa" milloin mihinkin (kunhan vain pääsee työn ääreltä pois), on aikaa tehdä itse työtä. Kaiken maailman konklaaveihin voi osallistua sitten, kun oma pöytä on siivottu. Ei maailma nyökyttelemällä muutu. 

Siitä "kiireestä" käytännön esimerkki. Alkuvuodesta sain yrittäjäselvityksen täytettäväkseni. Jätin vastauksen sähköisen palvelun kautta, kun se kuulema "saattaa nopeuttaa asian käsittelyä". Ei muuten nopeuttanut. Vastausta vitkutettiin kalkkiviivoille. Se on hyvä keino tehdä kiusaa: työtön kun ei saa ensimmäistäkään kolikkoa ennen kuin työkkäristä on tullut puhdas lausunto.

Ja jos töissä on oikea kiire, töitä on siis enemmän kuin työajassa ehtii tehdä, asiat lykkääntyy. Miten se viimeisen päivän viimeinen hetki yhtäkkiä löytyy? Ellei sitä hommaa ole suosiolla viime metreille jätetty. Näinhän se URA:n muistilista toimii.

Kiusa se on pienikin kiusa.

Tähän kohtaan täsmennys. Jos minä koen jonkun asian vitkuttelun kiusanteoksi, se on kiusantekoa. Joku toinen voi kutsua ilmiötä ihan miksi ikinä tahtoo. Minun kokemusta kiusanteosta se ei kuitenkaan poista. Ymmärrän kyllä myötätuntosuuttujia ja viranomaissympatiseeraajia; he voivat ajatella asioista ihan mitä haluavat ja heillä on siihen omat henkilökohtaiset, kokemukselliset syynsä. Kokemus puhuu meissä jokaisessa. Jokainen haluaa tehdä työtä, jolla on merkitystä ja jonka kautta saa arvostusta. Jos näin ei ole, tulee paha mieli. Ihan luonnollista.

Toinen esimerkki.

Viime viikon maanantaina vein työkkäriin matkakorvauslapun toteutuneesta työnhakureissusta. Olin merkinnyt omaan kalenteriini tarkistuspäivämääräksi huhtikuun viimeisen, sillä sitä ennen tuskin kuuluisi mitään. Saman viikon keskiviikkona päätös oli jo kotipostilaatikossa. Mihin kiusantekohalu oli yhtäkkiä hävinnyt? Vai kävikö niin, ettei niitä töitä nyt ollutkaan niin paljoa, kuin yritysselvityksen viipyminen antoi ymmärtää? Vai oliko se vain sattumaa, että kulukorvauslappu kolahti sellaiseen kouraan, joka ei heittänyt lappua odottavien jonoon vaan hoiti asian samoin tein? 

En edes tiedä, kuka "omahoitajani" on. Taisihan tuo Kajaanissa puhelinpalveluun vastannut rupattelija mainita, kenen muistilistaa tuo yritysselvitys kuormitti. Se siitä.

Oman työkokemuksen ja myös työttömyyskokemuksen näkökulmista on vaikea käsittää, miten työttömyyden prosessit, konseptit ja ratkaisumallit jollain tapaa muuttuisivat minkään kärkihankkeen avulla. Ihminen tekee työtä, ihminen priorisoi; ihminen päättää, mihin työajan käyttää ja minkälaisilla välineillä työntekoaan tukee (kirjausmenetelmät). Ei sen kummallisempaa. Ja jos ihmistä ei huvita, ei homma tule tehdyksi. Maailma on pikkaisen liian yksinkertainen.

Jos virkailija on ihminen paikallaan, avain parempaan asiakaspalveluun (ilman niitä prosesseja, projekteja ja konsepteja) on ihan käden ulottuvilla: URA. URA on varmasti kankea, jäykkä ja vanhanaikainen, mutta perusperiaatteiltaan varsin toimiva työkalu. Jos sitä viitsii käyttää.

URA on siis työhallinnon tietojärjestelmä, johon kirjataan jos jonkinlaista tietoa työttömistä. Sieltä löytyy (tai pitäisi löytyä...) työnhakijan koulutus- ja työkokemustiedot sekä sopivia täppiä sen mukaan, minkälaisiin ammatteihin tai työtehtäviin työnhakija on hakeutumassa. Virkailijan ja työnhakijan yhdessä laatimat suunnitelmat ovat toiminnan keskeisin työkalu. Tai sanktiotyökalu. Niin kauan, kun suunnitelmana on pelkkä blankko näyttö, ei velvoittavia kutsuja mm. työnhakuleikkikursseille voida tehdä.

Liikaa liikkuvia osia. TE-toimiston virkailijat eivät välttämättä tiedä, mitä koulutus tarkoittaa tai mitä työkokemus on pitänyt sisällään. Silloin pitää kysyä. Ei se ole URAn vika, jos on näpytellyt rakennekynsillä kolmea näppäintä samaan aikaan, tuottanut mitä sattuu, eikä tietoja ole muutamaan vuoteen päivitetty. Ja jos työnhaun hakusanana on "X" (tuntematon), ei välttämättä ihan kauheasti mätsää. Kärkihankkeessakaan.

Toki tänä päivänä työnhakija voi tehdä omien tietojensa päivityksen "Oma asiointi" -palvelun kautta, mutta se ei valitettavasti ratkaise virkailijoiden ymmärrysongelmaa. Kun se URA ei valitettavasti ajattele itse. On ihan hiton vaikea tehdä työnhakijalle työtarjousta, jos ei tiedä, mitä työtä tarjota. Parempi olla silloin tarjoamatta mitään.

Typerä työtarjoushan saattaisi päätyä virkamiesten rakastajien Facebook-ryhmään tai jopa Ilta-Puluun.

Pieni takautuma. Vuonna 2004 istuin kaksi päivää - nyt pitää miettiä - oliko se Hakaniemen silloisessa työkkärissä, katsomassa, miten työnvälitystä hoidetaan. Hitto, miten se mimmi hakkasi konetta. Työpaikka, koulutus, natsaa ja e-kirjettä maailmalle melkoisella syötöllä. Kilometreittäin muistilistavientejä määräpäivistä. Ei ainakaan päässyt sanomaan, että virkaherran varma leipä juoksi jääkaappiin pelkästä maisemanihailusta. Ei varmaan ollut tykätty työntekijä, koska hän teki töitä - tarttui siis työttömyyteen.

Toinen täkäläinen ongelma on tietenkin siinä, ettei täällä välttämättä ole mitään työtä tarjottavaksi. Tuo selitys on helppo nielaista. Teoriassa haettavia paikkoja on keskimäärin 5-6 parin, kolmen viikon välein eli jos TE-toimistossa tehtäisiin työtarjouksia, postilaatikkoon olisi satanut melkoinen pino jotain muutakin kuin kiinanstansseja.

Ja vaikka ei olisikaan töitä, voihan aina vinkata kursseista. Niistä sellaisista turhanpäiväisistä, joita ei ilkeä ansioluetteloon lisätä. Ai, ei ole niitäkään. Olisikohan jotain hanketta, jossa olisi vaikka työnetsijä käytössä. Sitten se etsijä menisi niin ku mamkista kysymään, onko teillä sosiaalialan lehtorin paikkaa täyspätevälle. Sitten se työnetsijä saisi sen paikan ja toisi sen työttömälle. Ja sitten se työtön olisi tooosi iloinen ja tyytyväinen työnetsijän palveluun! Ja sitten se työtön ylistäisi kaikille, kuinka mahtavia, lasikattoja ja asenteellisia vinoumia kaatavia työnetsijöitä löytyy vain Mikkelistä. Ja sitten kaikki ryntäisivät tänne tuota työnetsijää jututtamaan. Työnetsijä, joka oli vienyt etsimisen löytämisen tasolle! Ja sitten ne kaikki olisi tosi iloisia. Vai niin, ei ole tällaistakaan palvelua.

Viisivuotiaan Barbileikissäkin on paremmat palvelut ja ruusuisempi tulevaisuus.

Voidaan tietenkin sanoa, etteivät työtarjoukset johda mihinkään. Ovathan kaikki työpaikat jo muutenkin netissä ja kaikkien nähtävillä. Mutta jos TE-toimistossa olisi todellakin työnhaun aallonharjalla olevia ammattilaisia, eivätkö he voisi nähdä jotain sellaista mahdollisuutta, mitä työnhakija ei ole itse tullut ajatelleeksi? Ihan vaikka kertoa siitä. Ai, ei voi. Eli jos TE-toimistosta tehdään yritysvierailuja, siellä ryystetään kahvia ja jutellaan ilmoista. Ei niistä mahdollisista työpaikoista, joita löytyy, kun tieto tekijästä kohtaa. Jos näin on, mihin koko työnvälitystä tarvitaan, yritysyhteistyöstä puhumattakaan? Ehkäpä kehittämishankkeen tarkoitus onkin työnvälityksen lakkauttaminen tarpeettomana. Rahaa säästyy eikä tavallisen työnhakijan palvelutaso siitä laske.

Ei ole palvelua näkynyt.