Kiltit tytöt, pahat pojat ja vinkuva Wilma

Olen korviani myöten täynnä Wilman vinkunaa.

Ei ole kovin montaa kuukautta siitä, kun esikoisemme aloitti koulutien. Vanhemmille suunnatussa koulunaloitusistunnossa aiheena oli mm. luokkajaot, ja tuossa yhteydessä rehtori mukahauskasti totesi, ettei työrauhaongelmia olisikaan, jos luokalla olisi vain tyttöjä. Heh heh. Vuonna 2016.

Nyt eletään vuoden 2017 alkumetreä ja valitettavasti asennetasolla ei vieläkän ole tapahtunut mainittavaa digiloikkaa.

Pieni info niille, jotka ovat onnellisen tietämättömiä siitä, mikä Wilma on ja miten se vinkuu. Se vinkuu näin: "vanhemmmaaaat.....nyt pitää kouluun tuoda sitää...tätäää....tuo puuutttuuu.....se nimittelee.....se uuunoohtuuui...vali vali". Teoriassahan Wilma on siis kodin ja koulun yhteistyökalu, avoimuutta ja luottamusta rakentava elementti sekä muutoin niin vaikean dialogin apuväline. Muistitaulu, joka toimittaa muistutustaulun tehtävää. Jos maailmaa katsoo vain Wilman läpi, on kaikki pelkkää paskaa.

Kyllä, Wilma voi vinkua myös neutraalisti. "Terveydenhoitaja on lomalla" on tällainen neutraali viesti. Ekaluokkalaisen vanhempana en tiedä, mitä terkkari yleensäkään tuolla tekee. Kerran olen yhteyttä ottanut, ja silloinkin kehoitti soittamaan ensineuvoon. Kun ei siellä kuulema tehdä mitään, kouluterveydenhoidossa. Vanhemman näkökulmasta terveydenhoitajan lomaviesti oli siis varsin neutraali; sellainen, joka ei tee mitään, ei tee tulevalla viikollakaan mitään. En voi sanoa viestin vaikuttaneen arkeeni.

Käytännössä, kun koulussa tapahtuu jotain negatiivista, opettaja laittaa siitä Wilman kautta viestin kaikkien asianosaisten oppilaiden koteihin. "Kil kil", sanoo Wilma, ja aloittaa vinkumisen. Saamissamme WIlma-viesteissä on toistunut sama kaava: MEIDÄN POIKA on taas tehnyt jotain TYTÖILLE.

Sisäänkirjoitettu oletus siis on, että Wilma-viestin saatuaan vanhemmat pitävät kotona lapselle puhuttelun, heristävät sormea ja sanovat, ettet saa tulevana lauantaina karkkia. Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Koulun kurinpitotehtävä on näin sälytetty vanhemmille. Näin varmaan keskivertoperheessä. Meillä ei tavoitella keskitietä ja huvittaville jutuille saa nauraa, vaikka sitten ruoka suussa. Arvostavan kohtaamisen teoria on jäänyt yöpöydälle.

Pieni aikaloikka. Joulun jälkeen selvittelimme hyvän tovin jaliskorttivaihtoja ja siitä seurannutta eripuraa. Tuossahan ne istuivat, meidän olohuoneen lattialla, poika kaverinsa kanssa ja vaihtoivat kortteja. Jälkilöylyissä vaihtoihin puuttui tytön isoveli ja lopputulema oli se, että meidän poika oli varastanut tytöltä jonkun ihmeitätekevän kultareuna-extra-voittopokaali-lentoonlähtökortin. Jonka meidän poika oli tietenkin vaihtanut eteenpäin. Kun se ei ollutkaan mikään ihmekortti. Tai meillä sitä ei ihmeeksi tunnistettu.

Siitähän soppa syntyi. Lopputulema oli se, että muutaman äitiyhteydenoton jälkeen saimme tuon ihmekortin takaisin, muutamalla lisäkortilla ja karkkipussilla terästettynä. Tuossa meidän eteisessä sitten käytiin sitä rakentavaa keskustelua korttivaihdon periaatteista ja valehtelusta, jolla hajotettiin se vähäkin, mitä lasten välille oli ehkä kerinnyt syntyä. Ei mennyt niin kuin lapsettomien kirjoittamissa oppikirjoissa.

Eikä se harmi meidän eteiseen jäänyt, sinne se lähti kouluun lasten mukana. Tietenkin sillä seurauksella, että Wilma vinkui ja vikisi. Meidän POIKA oli taas sanonut jotain ja tehnyt jotain...tietenkin tälle tytölle, joka valehtelemalla sai tahtonsa läpi.

Eihän tytöissä voi olla mitään vikaa, valehtelevissakaan.

Vinkki kaikille vanhemmille: älkää antako lastenne vaihdella jalis- tai mitään muutakaan kortteja, jos ne ovat teille henki ja elämä. Siis teille vanhemmille. Pistäkää ne kassakaappiin. Kortit siis. Ja menkää itse perässä valvomaan (sinne kassakaappiin) ettei aika syö ja pakkanen pane näitä perheenne arvopapereita.

Jaliskorttiselkkaus oli ja meni.

Ja taas tänään Wilma vinkui. Nyt meidän POIKA oli sanonut jotain tyttöä MUNAMAMMAKSI. Herranjumala!

Mukana oli ollut joku toinenkin tyttö, joten tiedote tästä "munamammattelusta" lähti nimitietoineen kolmeen kotiin. Hyvä, että lähti, oli tämä jo sen sortin rike.

Ensin minulla kiehahti. Vasta viikolla olin kuunnellut juttua siitä, miten tämä sama tyttökaksikko oli nauranut pojallemme, kun hän oli pudonnut keinusta ja satutti kyynärpäänsä. Eipä siitä tullut viestiä kotiin? Samat naureskelijatytöt olivat myös nimitelleet jälkikasvuamme. Ei mitään viestiä kotiin - taaskaan!

Ei kai sitä nyt jokaista helkkarin narahdusta tarvitse kotiin tiedottaa.

Paljon on viime aikoina ollut puhetta siitä, miten opettajat kokevat rasitteena lasten kotoa tulevan paineen. Kun on niin vaativia vanhempia. Olen tehnyt parhaani ollakseni asiallinen. Pääasiassa.

Myönnetään, ihan pelkällä olankohautuksella en minäkään "munamammatteluviestiä" ohittanut. Jokaisella tarinalla on kahdet kasvot. Näitä meidän poikaa käsitteleviä mustamaalausviestejä on lähtenyt jo ihan tarpeeksi moneen kotiin. 

"Munamammattelulla" oli taustaakin. Luokkahuonetilanteessa poikamme oli kailottanut ja joku tyttö oli komementanut poikaa (niin kuin tytöillä on tapana). Poika ei nielaissut vertaiskomennusta vaan totesi "munamamma".

Tähän kohtaan sanoisin, että sellaista sattuu.

Paljon on varmaan nykyluokkahuoneissa sellaista, mitä ei 70-luvulla syntynyt ymmärrä. Toisten oppilaiden (tyttöjen) tehtäväkö on komentaa toisia (poikia)? En ole kyllä perehtynyt perusopetuslain kaikkiin tulkintoihin, mutta mielestäni opettaja on edelleen se, jolle vastuu työrauhasta kuuluu. Ilman juridisesti pätevää delegointioikeutta. Eikö pikkuopettajaleikki ja toisten komentelu ole samanlaista opiskelurauhan häiritsemistä kuin kaikki muukin mölinä? Nyt ei Ollikaisen akka ymmärrä.

Tai ymmärtäähän se tietenkin, ei vaan aina taho. Ymmärtää.Yleisellä tasollahan on niin, että luokkarauhaa ylläpitävillä (pikkuvanhoilla) pikkuopettajatytöillä on tärkeä tehtävä: he auttavat opettajaa opiskelurauhan ylläpitämisessä. Sillon saa mölistä ja komennella muita.

Tosin meidän poika oli taas se, joka joutui pyytelemään anteeksi.

Meidän kouluaikana näitä pikkuopettajia sanottiin perseennuolijoiksi. Käsitteet vaihtuu, sisältö säilyy.

Perseennuolennasta ylevään loppuhuipennukseen. Wilma on väärissä käsissä melkoinen vallankäytön väline. Järjestelmän kautta on hyvin helppo mustamaalata toisia lapsia/perheitä toisille perheille, luoda mielikuvia ja rakentaa halutunlaista todellisuutta (vastaanottajinahan ovat kaikki osalliset). Onneksi opettajien arvostus ja autoriteetti ei tänä päivänä ole kansankynttiläluokkaa, joten toivoa sopii, että Wilmaa lukevat vanhemmat osaavat ajatella itsekin. Tai eivät osaa. En kovin korkeita odotuksia lado vanhempienkaan suuntaan. Tottahan se on, kun opettaja niin sanoo.

Toivon niin sydämeni pohjasta, että jonain päivänä myös esi- ja alkuopetuksen puolelle saataisiin fiksuja miesopettajia (ei kiintiömielessä), jotka pystyisivät romuttamaan perinteisen ja edelleen hyvin elinvoimaisen "kiltit tytöt, pahat pojat" -jaottelun. Eivät kiltit tytöt, opettajinakaan, tätä vastakkainasettelua pysty murtamaan. Josko on haluakaan?

Sellaista se on, julkinen perusopetus, jonka arvo- ja asennepohjasta käydään ihan liian vähän julkista keskustelua.