Koirankasvattajat pentutehtailun puolestapuhujia?

Koirankasvattajat, valtakunnalliset rotu- ja jalostusyhdistykset etunenässä, taistelevat pentutehtailua vastaan. Se on lähtökohtaisesti hyvä ja kannatettava ajatus. Mitä syvemmälle koirasuohon uppoamme, sitä enemmän nuo fraasit "rodunomaisesta luonteesta" ja "vastuuntuntoisesta kasvattajuudesta" alkavat helistä tyhjyttään. Julistukset yhtä, sanat toista, joten pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että osa (sanoin: osa) ns. kennelliittokelpoisista koirankasvattajista ajaakin oman erinomaisuutensa sivutuotteena tavallisen pennunostajan toyotan takaluukkumarkkinoille?

 

Olemme tehneet shetlanninlammaskoirahankintaa vuodesta 2008. Nyt lasten ollessa sopivan ikäisiä on tullut aika siirtyä sanoista tekoihin. Puolen vuoden ajan olemme metsästäneet pentua, eikä kaikki kokemuksemme "kunnon kasvattajista" puhu ammatillisuuden saatikka ammattilaisuuden kieltä. Paikkana viidakko, lakina röyhkeys?

Puhun vain siitä, mitä olen henkilökohtaisesti kokenut. "Kaikilla muilla" on asiat varmasti toisin ja takataskussa vain hyviä kokemuksia. Hyvä niin.

Kuluneen puolen vuoden aikana olen ollut sähköpostitse ja puhelimitse yhteyksissä lukuisiin kasvattajiin. Olen tiedustellut pentutilannetta, olevaa ja tulevaa, ja kertonut perustietoja perheestämme ja koirankäyttötarkoituksesta. Perhekoira, ehkä agilityä, jos koiraa kiinnostaa.

Koirankasvattajat väittävät nettisivuillaan, etteivät anna pentuja pelkkien tekstiviestien perusteella (kuka edes kuvittelee moista?). Hyvä niin, mutta silti olisi kohteliasta vastata myös sähköpostikeskustelunavauksiin. Puhelimitse tapahtuva keskustelunavaus kun edellyttää, että joku vastaa puhelimeen.

"Kunnon kasvattajat" myyvät pentunsa lähtökohtaisesti "hyviin oloihin ja harrastavaan perheeseen". Kotikäyntejä ei kuitenkaan tehdä. Hyvä koti on retoriikkaa. Kivoja sanoja kieliopillisesti näppärässä järjestyksessä. Virheistään pitää oppia, ja seuraavalla kerralla osaan jo sanoa, että haemme näyttelykoiraa jalostustarkoituksella, viiden muun rotuvalion laumanjatkeeksi.

Siinä hetkessä, kun sanon hakevani "perhekoiraa" ilman sen suurempia näyttelytavoitteita, joudun koiranostajien alimpaan kastiin. "Siis tällähän on serti", sanoo närkästynyt kasvattaja, jonka koiran jalostusindeksi huitelee 120% tienoilla. Serti on varmaan ihan kiva juttu, mutta minua kiinnostaa enemmän koiran terveys ja luonne kuin vanhan kunnon mustinmurkinan tuotemerkki.

Tosin tuota terveyttäkään ei saa ylikorostaa. Jos sanon haluavani terveeen koiran, kasvattaja närkästyy: "ei tämä ole mikään auto". Tyhmänäkö kasvattaja minua pitää? En tietenkään kuvittele, että ensimmäisen mato- ja ripuliepidemian kohdalla voisin raahata pennun takaisin kasvattajalle ja takuuaikaan vedoten vaatisin rahani takaisin. Matka- ja kulukorvauksilla höystettynä. Vai oliko tuo äskeinen närkästys kokemuksen syvä rintaääni?

Terveydestä takaisin takariviin. Jos jollain kumman konstilla saan "kunnon" kasvattajan linjan päähän ja olen saanut hönkäistyä perhekoiralähtökohdat, saan olla varma, että vastaus on "soita parin viikon kuluttua uudelleen". Minä pidän sanani, joten todellakin soitan kahden viikon kuluttua kuullakseni, että ihan juuri näillä minuuteilla meni viimeinen pentu. Yllätys!   

Koiramaailmassa tätä kutsutaan "kasvattajan ammattitaidoksi valita pennuilleen sopivin, koiran ominaisuuksia parhaiten vastaava koti". Kuluttajakaupassa tätä sanottaisiin kusettamiseksi, petosyritykseksi, jossa ollaan myyvinään tuotetta, jota todellisuudessa ei ole olemassakaan.

Miten koirankasvattaja edes arvioi perheen kodin tai harrastuneisuuden käymättä siellä, elämättä arkea yhdessä perheen kanssa? Lähestulkoon meedioita. Mitä vahvaan professionaalisuuteen nojaava sosiaalityö menettääkään näissä kenneli-ihmisissä...

On meitä yritetty kusettaakin. Myydään täyteen hintaan pentua, jonka "papereilla" voi pyyhkäistä... Kuvitellaan, ettei ensikertalaiset tiedä mitään. Ei välttämättä tiedäkään, mutta mekin tiedämme jonkun, joka tietää.

Suurin virheemme koiranhankinnassa oli se, ettemme tienneet tavoittelevamme kuuta taivaalta. Suosituksi osoittautuneen rodun kiro on se, että myyjä voi käyttäytyä miten tahansa, koirat menevät kuitenkin kaupan. Emme luovuta. Meidän pentumme on tuolla jossain; pienenä käärönä emonsa vierellä tai pilkkeenä uroksen silmäkulmassa. Ette te meitä pentutehtailijoille aja, vaikka yritys on varsin kiitettävä. Meillä on selkärankaa.

Ps. Aina löytyy poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tällä kertaa se sijaitsee akselilla Lappeenranta-Joutseno-Imatra. Liekö syy alueen vesijohtovedessä vai karjalaisessa mielenlaadussa, mutta siellä koirankasvattajat vastaavat puhelimeen, heillä on aina aikaa juttutuokiolle eikä heidän koiriensa ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä tarvitse erikseen tivata tai rivien välistä lukea - ne sanotaan suoraan ja kaartelematta. Ja mikä erikoisinta; he ottavat kiinnostuneen koiranhankkijan tiedot ylös ja sanovat soittavansa, kun pentue on syntynyt. Eivätkä he syyttä suotta närkästy pentueen vanhempien luonteenlaatukysymyksistä tai lapsimyönteisyydestä tiuskaisten "ei koiria osteta kuin kuvastosta". 

Ja sitten joku vielä viitsii ihmetellä, miten jotkut! ihmiset! voivat! ostaa! koiria! pentutehtailta!? Tiedän, että ihana pieni pentu on vuosikausien vastuu, joten kuukausi tai kymmenen ei tässä vaiheessa kelkkaa käännä. Epärehellisyys ja sikailu, ne saavat niskavillani nousemaan. Myös koira-asiassa.