Koirat vs. lapset

Välillä toivon, että ihmiset suhtautuisivat lapsiinsa yhtä neuroottisesti kuin koiriinsa.

Koiralle ostetaan 70e/15 kg maksavaa eläinkauppanappulaa, punnitaan annoskoot ja jos masu ripuloi, haetaan eläinlääkäriltä erityisruokaa, 10e/annospussi. Lapsille syötetään eineksiä.

Kun itikka pistää koiraa ja se rapsuttaa korvantakustaan, on koira vietävä ensi tilassa päivystävälle eläinlääkärille. Ensitilassa ja viivyttelemättä. Hätätilanne on kysymyksessä silloinkin, kun koira aivastaa, ontuu hetken tassuaan tai oksentaa. Kun lapsi lyö päänsä katuun, aivotärähdyksen oireita voi seurata rauhassa kotosalla. Ensineuvoon voi soitella sitten, kun näköhäiriöt jatkuvat kolmatta päivää.

Aktiivisen koiranomistajan tehtävä on järjestää lemmikilleen monenlaista harrastetta: agilitya, tokoa, pelastuskoirahommia ja kaverikoirajuttuja. Raskas työ vaatii raskaat huvit, joten harrastusten päälle koira viedään hierojalle rentoutumaan ja koirauimahalliin polskuttelemaan. Lapselle riittää televisio. Seuratoiminta on kallista eikä vanhempien aika riitä kaiken maailman harrastuskuskaamisiin.

Koira sosiaalistetaan jo pennusta lähtien. Lapsi saa etsiä itse kaverinsa.

Koiralla tulee olla satasen nahkainen makuupaikka, kolmenkympin ruokakippo (muutama kappale) ja parinkympin heijastinliivi. Ihan sama, onko lapsella pyöräilykypärää tai heijastinta. Ne maksaa ja hukkuu kuitenkin. Kasvavan lapsen kengät voi ostaa kirpparilta.

Koiran vaatimat auton muutostyöt maksavat enemmän kuin lapsen turvaistuin.

Koiran kasvattaja (siis ihminen, jonka narttukoira on saanut pennut) tietää kaiken. Kasvattaja, jonka historia pennun kanssa on 7 viikkoa, tietää kaiken vielä vuosien jälkeenkin. Vanhemmat eivät tiedä lastensa asioista mitään - siihen tarvitaan lauma paremmintietäjiä eli neuvolatätejä, päiväkotitätejä, opettajia, terapeutteja...

Kun olet hankkimassa koiraa, sinua arvioidaan: miten asut, mitä teet, onko kokemusta koirista, rodusta... Lapsia saa kuka vaan.

Koiralla pitää olla seuraa eikä sitä pidä jättää liian kauaksi aikaa yksin. Koirahotellit ovat vähintäänkin arveluttavia paikkoja. Lapsen voi lykätä tarhaan.

Jos tarjoat koirallesi markettinappulaa, koira kuolee. Samoin kotiruuan kanssa. Ajatukset luonnonvalinnasta eivät kosketa koiraa. Lapset sen sijaan pärjäävät edelleen eineksillä.

Perhe,lapset,koira,vastakkainasettelu