Meidän Isä!

Seitsemän vuotta sitten vietimme esikoispoikamme ristiäisiä ja seuraavana päivänä oli Ensimmäinen Isänpäivä.

Reilu vuosi aikaisemmin olimme mieheni vaarin hautajaisissa ja surumarssin aikana kysyin Jumalalta, miksi Hän oli hylännyt minut ja meidät. Emme saaneet lasta, emme saaneet kuin menetyksiä ja tyhjän sylin. Vuodesta toiseen sama tuska. Lapsuudenusko ei kannatellutkaan minua, se heitti laidan yli juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Latteudet siitä, ettei kenellekään anneta kantokykyä enempää, kolisivat vain tyjistä suista. Tiedän, mitä sanahelinä tarkoittaa.

Pitkän matkan pojan jälkeen saimme yllätystytön. En voi toivoa enempää.

Ylevistä ajatukssita arkitodellisuuteen. Kun poikamme tämänvuotisessa synttärikortissa oli kohta "Isä sanoo aina ________", jotenkin toivoin, että vastauksena olisi ollut "Rakastan sinua" tai vähintäänkin "olet aarteeni". Poika oli kirjoittanut seitsenvuotiaan tekstauksella: "Siivoa huoneesi". Ei rakkaudentunnustuksia, ei vakuutteluja siitä, kuinka lapset ovat meidän silmäterämme ja elämämme tähtitaivat. Isä komentaa siivoushommiin.

Mikäs sitä on komennellessa, kun ulkonäkökin on kuin karhukoplan rosmolla, jos on uskominen isänpäivälahjaa:

Päiväkodissa oleva tyttäremme oli tehnyt viisivuotiaan taiteellisella silmällä Fimo-massasta ihastuttavan täytekakkuavaimenperän:

Massakakkuja ja kermakakkua :) Lahjojen rinnalla isänpäivään kuului tietenkin kakku, sellainen omatekoinen ja jokamaunrakeilla koristeltu:

  Tietenkin isänpäivään kuuluvat myös ne isät, jotka eivät ole enää joukossamme:

Tiedetään, tiedetään, isänpäivä meni jo. Elämä on lahja ja lapset ihme, joten Isänpäivästä voi hyvillä mielin kirjoittaa vielä päiviä, viikkoja myöhemminkin. Ihan niin kuin Äitienpäivästä ja Joulusta. Äidinkielen sääntöjen vastaisesti isolla alkukirjaimella kirjoitettuna. Isät ja Äidit ovat sen ansainneet :)