Minun kuntavaalini käytiin jo eli työttömän tarina jatkuu....

Helposti innostuvana, uteliaana ja äkkipikaisena ihmisenä teen välillä myös virheitä.

Osa virheistä on helppo tunnistaa: jos kaakkuun menee suolaa sokerin sijaan, on maku karmaiseva.

Virheitä syntyy myös hyvistä aikomuksista. Aina ei matkalle lähtiessään tiedä, mihin päätyy. Eikä lähtöpisteestä välttämättä näe ensimmäisen mutkan taakse.

Ja mikä sitten lopulta on virhe? Sekö, kun kokemusten reppuun saa lisää kannettavaa? Vai sekö, kun oppii itsestään ja ympäristöstään jotain uutta.

Mielikuvien ja todellisuuden väliin voi hautautua koko ihminen. Pienuudessaan.

Ja jos johonkin lähtee, siihen pitää lähteä satanen lasissa. Siinä vaiheessa, kun kone hyytyy, kannattaa vilkaista bensatankkiin. Tai tarkistaa, istuuko väärässä bussissa.

En ole enää Mikkelin Sosialidemokraattien kunnallisvaaliehdokkaana.

Työttömän tarina siis jatkuu, ihan tällä samalla hyväksi havaitulla kanavalla.