Nyt ei meillä surra suotta, ollaanhan jo yksi vuotta!

Eilen vietimme Lumi-luppanan synttäreitä. Ensimmäinen vuosi takana ja toivottavasti monta ilon ja energian täyttämää vuotta edessä. Ja niin kuin asiaan kuuluu, synttärisankari sai oman kakkunsa:

Eikä juhla ole juhla ilman vieraita. Harvoin näkee maksalaatikon häviävän lautaselta niin nopeasti, kun koirien tarttuessa toimeen. Maistoivatkohan nuo edes mitään, nakkia saatikka itse lootaa.

Paljon on ensimmäiseen koirulivuoteen mahtunut: riemua, leikkiä, lasten onnenkiljahduksia ja pienten tassujen tepsutusta. Toki matkaan on mahtunut myös revittyjä kirjoja, kenkiä, takin vetoketjuja ja järsitty kaukosäädin. Se on elämää, koiranmakuista sellaista.

Ensimmäisen koiran kanssa on saanut myös hämmästellä monenlaisia asioita. Sanotaan, että koirasta tulee perheenjäsen. Mutta mitä se tarkoittaa?

Aamulla koira nousee yhtä aikaa kellonsoiton kanssa, ilmoittaa läpsyllä pissitarpeen ja kömpii isännän elkein ensiksi sängystä nousseen paikalle. Illalla koira käpertyy sängyn viereen nukkumaan. Tai jalkojen päälle. Koira on mukana arjen reissuilla ja osana juhlahumua. Koiran kanssa käydään lenkillä ja koiran välityksellä vaihdetaan muutama sana sellaistenkin kanssakulkijoiden kanssa, joihin ei muuten yhteyttä saisi. Koira tuo uusia ihmisiä kahvipöytään ja vie hihnanjatkeensa koirapuistoon. Koira oli hyvä syy aidata takapiha ja hankkia rapaeteiseen kunnon komerot naulakoiden sijaan.

Koira valtaa sohvan ja sydämen. Tuntuu mahtavalta katsoa, kun viisivuotias nostaa luppanan korvaa ja kuiskuttelee tälle päivän kuulumisia. Koira myös kuuntelee lukuläksyt ja jaksaa peuhata hangessa.

Touhujensa välissä koira nappaa leikkimökistä muovilautasen, järsii sen ja aiheuttaa pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. Entäpä jos muovi jääkin tukkeeksi suoleen? Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Kokemus on opettanut sen, että pikkarit tulevat oksentamalla ja muovisälä parsan voimalla. Onneaan ei kuitenkaan kannata koetella, joten jokaisesta vahingosta on otettu opiksi. Vuoden ikäiseltä tuntuu onneksi vaatteidensyömishimo hellittäneen.

Sehän se oli vakuutuksen ottamisen syy, monet tarinat syödyistä sukista. Onneksi olemme toistaiseksi maksaneet turhasta.

Mikäs se on koiratarinaa kirjoittaessa, kun itse päähenkilö tuo katselee pöydän vieressä suurilla ruskeilla silmillään. Mitä sinä hihnanjatke naputtelet? Sitähän minä, koirulin ihanuutta. Ei sen vähempää.