Orijärviangstia

Männälauantain Länsi-Savo julkaisi mielipidekirjoitukseni liittyen Rantakylän yhtenäiskoulun ekaluokkalaisten luokkajakoon. Ja niin kuin demokratiaan ja hyvään journalistiseen tapaan kuuluu, kirjoituksen kohteelle annetaan kommentointimahdollisuus suoraan tekstin alle. Valitettavasti alkuperäistekstin kirjoittaja ei saa tarkistaa vastineen sisältöä. Laatutarkkailu toimii vain ylöspäin.

Sanoja siellä, toisia täällä, välillä voita näkkileivän päällä.

Oli ilo huomata. miten moni "anonymous" oli käynyt jättämässä kommenttinsa mielipidetekstiin liittyen Länsi-Savon verkkosivuille. Jos ihmisellä on asiaa, kuten minulla nyt, miksi sitä ei voi tehdä omalla nimellä?

Yksi asia pisti kommenteista silmään: Orijärviangsti. Virkamiehet voivat puhua mitä haluavat, lapsia voidaan paiskoa miten huvittaa luokalta toiselle eikä äidilläkään ole oikeita ongelmia - kun asut Orijärvellä. Lehdessäkään ei saisi asiaa käsitellä - kun asut Orijärvellä. Orijärvi oli kirjoituksen punainen vaate. Muuhun tekstin sisältöön ei lukutaito yletä.

Miksi orijärviangstaajat eivät mainostaneet omaa asuinaluettaan :)

Herran pelko näyttää Mikkelissä olevan viisauden alku, vuonna 2016. Olen monesti miettinyt, miksi kuntalaiset ovat liian usein hiljaa epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ihmiset sietävät vaikka minkälaista simputusta, pomppuutusta ja erinäisten käsittelyaikojen venymistä, mutta eivät ole valmiita toimimaan. Kesätyöpaikkajaossakin nimi ratkaisee. Vuodesta toiseen samat eläkevirassa itseään paistattavat virkaamiehet saavat tehdä mitä huvittaa, kun kukaan ei uskalla nostaa kissaa pöydälle. Korkeintaan vähän naapurin kanssa supatellaan.

Ymmärrän sen, että moni joutuu tänä päivänä kamppailemaan työttömyyden, asuntovaikeuksien,  velkojen, rahattomuuden, alkoholin ja irrallisuuden kokemusten kanssa. Olen katsellut sitä maailmaa työkseni reilut kymmenen vuotta. Ihmisten käsittely liukuhihnalla katkeroittaa. Nimettömänä netissä kirjoittelu ei kuitenkaan ole avointa kapinaa vaan sisäistä mutinaa.

Lehtikirjoittelu ei ratkaise mitään ja Aviinkin tekemämme kantelun aikaviive on todella pitkä. Oppia on kuitenkin otettu, jokaisesta metristä. Kun kahden vuoden kuluttua olemme samassa tilanteessa, osaamme toimia. Teemme yhden A4-mittaisen listan niistä lapsista, jotka haluamme lapsemme kanssa samalle luokalle. Toisen listan teemme niistä lapsista, joita emme todellakaan halua samalle luokalle. Yhdellä aanelosella kiellämme luokkajaon jälkeiset yllätysluokkajaot ja toisella lomakkeella vaadimme opettajaksi pätevintä luokanopettajaa ja kahta luokka-avustajaa. Viidennellä lomakkeella toimitamme ruoka-ainerajoitukset ja kuudennella elämänkatsomukseen liittyvät kysymykset, jotka on huomioitava perusopetuslain hengessä kaikissa luokkahuonetyöskentelyn tilanteissa - ja myös välitunneilla. Viimeisellä lomakkeella ilmoitan, että tarkkailen sentilleen perusopetuksen maksuttomuutta (tämä on yksi niitä asioita, joissa vanhempien pitäisi todellakin jo herätä!!!).

Ja jos näiden jälkeen juorukello kilkattaa siitä, miten Ollikaisen akka on hankala äiti, niin voin todeta: piru vie, niin on! Ja lupaan olla jatkossakin jokaisen juorun mittainen :)