Pieni pala paikallishistoriaa

Rakastan tarinoita, joissa maistuu elämä! Ajallisena, paikallisena ja pienistä puroista rakentuvana. Ihmisenkokoisena ja inhimillisenä.

Yksi tarina tupsahti eilen postilaatikkoon:

Kysymyksessä on siis Mikkelin Mobilistit ry:n uunituore julkaisu Mikkelin alueella vuosina 1923-2016 toimineista autoliikkeistä. Henkilökohtaisesti kirjasta tekee mielenkiintoisen se, että sivuilta löytyy myös 65 vuotta Ollikaisten suvun historiaa Mikkelin Automyynti Oy:n muodossa.

Vanhat mainostekstit ja jo uuden muodon saaneita liiketiloja esittelevät valokuvat ovat pala kiehtovaa paikallishistoriaa. Paljon on katukuva muuttunut sitten 1950-luvun ja Ollikaisen kellosepänliikkeen.

Onneksi meillä on ihmisiä, jotka jaksavat ja haluavat säilyttää paikallishistoriaa tuleville sukupolville. Tämän kirjan sivut tulevat kääntymään selailusta hiirenkorville. Mitä isä edellä, sitä poika perässä.

Jos nyt yhden pienen puutteen ansiokkaasta teoksesta haluaa kaivaa, niin se koskee lähdemerkintöjä. Esipuheessa kiitetään autoalan veteraaneja tiedon kokoamisavusta, mutta olisin toivonut, että autoliikkeittäin olisi mainittu, kuka tuon tiedon kokoamisen/käsittelyn on tehnyt tai keitä on käytetty puuttuvien palasten täydentäjinä. Ja olisihan se ollut mukava lukea Automyynnin historiasta myös 1970-90 -luvuilta :)