Poliittinen retoriikka ja arkielämän todellisuus

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kuntavaalit kolkuttelevat ovelle ja toinen toistaan upeampia ehdokkaita pompahtelee esille jos jonkin kiven kolosta. Naamakirja, tuo kaiken olennaisen tiedon lähde, alkaa pikkuhiljaa täyttyä "vaihtoi profiilikuvan" -päivityksistä ja ennen niin lennokkaat ilmeet ovat saaneet tehdä tilaa mitä kamalammille valokuvaamopönötyksille.

Välillä jään lukemaan myös kuvien viereen kirjailtuja rivejä. Tänään huomioni (ja ajatukseni) vei paikallispoliitikon päivitys, jossa hän perusteli jatkokaudelle hakeutumistaan jollain niinkin absurdilla vedolla kuin toteamalla, että maailma olisi ilman heitä/häntä vielä pahempi paikka. Upea veto, siinä on tiivistettynä edellisvaalikauden aikaansaannokset!

Todellisuudessa yhdelläkään konkarikunnallispoliitikolla tai valtapuolueella ei ole pienintäkään syytä jatkokaudelle, jos uudelleenvalintaa perusteltaisiin työn tuloksilla. Niin kuin keskimäärin etuuksia vastaan on tapana toimia. Kokouspalkkiot ja viinerkahveet kyllä maistuu, mutta varsinainen työ on unohtunut. Se edunvalvonta. Kuntalaisvinkkelistä.

Ameriikanmaan Trumpista olisi monella opiksi otettavaa: jos jotain lätistään ennnen vaaleja, jatketaan voiton jälkeen samalla linjalla. Tosin maailmantalous ei taida kestää enempää sanansapitäjiä. Onhan se äänestäjillekin melkoinen yllätys, kun ehdokas puhuu ja tekee samalla mitällä. Ei ole päästy tottumaan.

Trumpista Mikkelin kunnallispolitiikkaan. Keski-ikäisen pikkulapsiperheen arjesta käsin ei paljoa käsiä yhteen paukutella. Päivähoitomaksut on hilattu varsin korkealle tasolle, kotihoidontuen kuntalisästä ei ole tietoakaan ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen hoitui kädenheilautuksella. Ennaltaehkäisyn ja matalan kynnyksen aikakauden kunniaksi Rantakylän neuvola laittoi lapun luukulle. Ekaluokalla lukukirjan virkaa toimittaa vihko, johon kunkin päivän lukuläksy liimataan erikseen. Sujuvat lukijat saavat siis tyytyä leikekirjaan oppikirjan sijasta. Harjaantuupahan hienomotoriikka. Vuokratonttien hintoja nostetaan ja tavallinen kansa saa luistella kynnöspellossa. Työttömänä saa olla ihan rauhassa: töitä ei ole.

Mutta onhan meillä myhäilevässä Mikkelissä saatu jotain aikaiseksi: mielettömät hallihankkeet, joiden rakennus- ja käyttömenokustannuksilla hankittaisiin perusopetukseen oppikirjoja seuraaviksi vuosisadoiksi. Tai rahoitettaisiin neuvolat joka kylään. Nämähän ovat vain arvovalintoja, eikä lapsiperheen asioita puolusta tällä hetkellä kukaan. Aivan oikein, ei kukaan.

Rakkaan kotikaupunkimme päätöksentekokukkasiin lukeutuu myös viimeisimmät joukkoliikenneliikahdukset. Mikkelin kaupungin sisäisen liikenteen hoitaa kilpailutuksen seurauksena Varkautelainen yhtiö. Asuntomessukuljetukset sai samainen firma, jonka ansioksi lasketaan lukuisat bussista jääneet vanhukset esimerkiksi Graanin alueella. Bussikuskeilla on ilmeisesti kiire johonkin ja aikataulutkin on laadittu auringosta katsomalla. Ei siinä paljoa joukkoa liikenteessä näy. 

Jos tämä nykymeno on se suunta, jonka eteen joku väittää tehneensä "pitkäjänteisesti töitä", toivoisin, että se joku heittäisi jo vihdoin rukkasensa santaan.