Postia Johanna Vasaralle

Huomenta Johanna!

Esitit aamun Länsi-Savon mielipidepalstalla toiveen, että me paikallislehden printti- ja verkkoversion lukijat ja muut alueellista maailmanmenoa ihmettelevat kanssakansalaiset osallistuisimme aktiivisemmin oman alueemmee lehden tekemiseen. Ei sitten tarvitsisi valittaa siitä, ettei lehti tee juttua. 

Niin kuin hyvää kirje-etikettiin kuuluu, aloitan valittamalla. Osaan sen parhaiten. Miksi siis soittaisin tai meilaisin teille juttuvinkin, kun ei se kuitenkaan kelpaa? Olen kahdesti ehdottanut, että tekisitte juttua omasta pienestä, paikallisesta yritystoiminnastani. Vastauksena pelkkä hiljaisuus. Samaan aikaan Länsi-Savossa julkaistaan joka päivä useita uutisen muotoon puettuja yritysmainoksia. Motonetin markkinoinnin olette hoitaneet vähintäänkin mallikelposesti.  

Lehden tekoon voi toki osallistua lähettämällä nimettömän kommentin "Sano se"-palstalle. Nimittömänä läyhäämisen voisi jättää omaan arvoonsa. Meillä on jo Facebook-palsta "Puskaradio", tuo sananvapauden ja sensuurin kiehtovin kehto, siellä voi antaa paskan lentää.

Toki on niitäkin lehdenlukijoita, joille tuo käninäfoorumi on aviisin parasta antia. Elämän pieniä iloja on kunnioitettava. Bongailenhan minäkin lehden sivuilta kirjoitus- ja asiayhteysvirheitä, niitä kun riittää. Huvinsa minullakin.

Ja mitä taas tulee mielipidekirjoituksilla osallistumiseen. Se on todella, todella haastava tehtävä silloin, kun taustalla ei ole poliittisen mandaatin tuomaa oikeutusta käyttää palstamillimetrejä. Kun tavallisena kaduntallaajana kirjoitat Orijärven tulevien ekaluokkalaisten epäoikeudenmukaisesta luokkajaosta, pitää tekstiä viilata ja hioa, lyhentää ja karsia kärkiä. Alkuperäisestä tuotoksesta jää jäljelle palanen.

Entä väite, ettei lehti uskalla tehdä juttua? Jos paikallislehti uskaltaa tehdä juttua vaikka jo mainitusta Motonetista, yhä uudelleen, voidaan juttutuotantoa perustella tiedottamisella. Tottahan se onkin, pitäähän kansalaisten tietää, mitä tontille nousee ja mihin he voivat rientää punaisia ämpäreitä hakemaan.

Paikallislehden pitäisi uskaltaa tiedottaa samalla innolla myös homekouluista ja -päiväkodeista. Herran pelko on viisauden alku ja pätkätyömarkkinoilla työttömyyden uhka sulkee monen työntekijän suun. Silti tänäkin aamuna moni vanhempi kiikuttaa lapsiaan sisäilmaongelmaiseen yksikköön joko tietämättään tai vasten parempaa tietoa. Nyt tarvitaan tutkivaa journalismia! Annan viiden pisteen vihjeen: aloittakaa Lähemäkitalosta.

Ja vanhemmille muistin virkistykseksi: Suomessa on oppivelvollisuus, ei koulupakkoa. Joukkovoima ja rohkeus peliin!

Palaan vielä lempiaiheeseeni eli mielipidekirjoittamiseen. Hehkuttaessani kirjoittamisen ihanuutta ole törmännyt useisiin kanssaihmisiin, jotka "eivät osaa kirjoittaa". Joku opettaja on tyhmyydessään 40 vuotta sitten niin sanonut, joten tätä totuutta ei polta tulikaan. 

Jos minä olisin seminaarinkäyneitä kansankynttilöitä uskonut, en ikinä istuisi tässä.

Sitten päästään itse asiaan. Katsastin männätiistaina pienen punaisen Foordini. Katsastusmiehen keskittyessä vikojenetsintään ryystin kahvia ja heittäydyin juttusille vanhemman naisen kanssa. Aloittajasta tulikin kuuntelija ja sain tuta, minkälaista on elämä keliakian kanssa ja miten vaikeaa on saada oikea diagnoosi ja hoito. Kun vasta kolmas lääkäri uskoi potilasta. Sellaista se on, puhumisen tarve. Ja sellainen se on, meidän palvelujärjestelmämme. Tai ei mikään järjestelmä; meillä vain on töissä lääkäreitä, joita ei kiinnosta potilaiden asiat. Olisi muuten mukavampi sanoa, että vika on järjestelmässä.

Siitähän se ajatus sitten lähti, pienen punaisen katsastuksesta: perustakaa Pop Up Toimitus. Tänään Stellan aulassa, huomenna Rantakylän kirjastossa, ensi viikolla Juvan Sampolassa ja seuraavaksi Haukivuoren S-marketilla. Paikalla ihmisistä kiinnostunut ihminen ja termoksellinen kahvia. Kohtaaminen, hienosti sanottuna. Siinä sumppia hörpyteltäessä kuunteleva ihminen voisi kirjata puhuvamman ihmisen ajatukset ylös, yhdessä muotoillen ja näin kansalainen saisi äänensä kuuluviin, joko nimellä tai ilman. Ja mikä tärkeintä: ilman näpyttelyn, muotoilun ja "en minä osaa kirjoittaa" -suota. Tuolle kohtaamispaikalle voisi toimittaa myös tietoa alueen tapahtumista, ilonpisaroista, huolenaiheista tai vaikka niitä itse ottamiaan valokuvia. Tai vaikka niitä kellastuneita valokuvia. Kaikilla kun ei ole skanneria ja älypuhelinta takataskussaan.

Ja jos tarvitsette Po Up Toimitukseen kuuntelevan korvan ja ylöskirjaavan käden, niin ilmoittaudun mukaan tehtävästä käytävään kampppailuun! Autokin on käytössä, silllä tuplasin eilen katsastetun (!) pienen punaisen arvon laittamalla tankin täyteen menovettä. CV löytyy LinkedInistä ja tekstinäytteet tästä blogista.

Yhteistyöterveisin,

Anne-Mari