Roponen ja tyhjät hyllyt

En shoppaile. En ole koskaan ymmärtänyt käsivarsilla roikkuvien paperikassien merkitystä, joissa on kultakirjaimilla joidenkin ihmisten etu- ja sukunimiä. Kuluttaminen on performatiivista. Hienojen ihmisten nimiin verhoutunut ihminen on itsekin hieno. Valtaosa hymähtelee ajatukselle, mutta toimii itse samoin. Kuluttamisteatteri rehottaa silloinkin, kun lastenvaatekirpparilla annat ilmaiseksi kassillisen pieneksi jäänyttä kampetta, ja mimmi audillaan tulee penkomaan kasaa todeten: "Hei mutta täällähän on Popin vaatteita". Olkoon vaikka rokin tai iskelmän, ihan samalla tavalla ne puetaan päälle ja pestään koneessa, kun on ensin istuttu kuralammikossa. Enää en anna ilmaiseksi ainuttakaan lastenvaatetta, sen verran halpamainen maku jäi. 

Ostan silloin, kun on tarve. Tämän aamun lehdessä oli mainos: Roposen kaupan loppuunmyynnissä kaikki -50%. 

On tuolla kaupalla joku toinenkin nimi, mutta kun olin pieni tyttö, asioimme perheemme kanssa Roposella. Totunnaisuutta on vaikea muuttaa varsinkaan silloin, kun aboriginaali-mikkeliläiset tietävät tarkentamatta, mistä puhutaan. Puhutaanhan täällä Tintistäkin ihan sujuvasti. 

Tyhjiä hyllyjä mielessäni kuvitellen suuntasimme kaupalle. Tokihan minä ilahduin, kun hyvillä päiväyksillä olevia leivontatarvikkeita sai tuntuvalla alennuksella. Kärriin tarttui tuorejuustoja, suklaita ja erinäisiä pakkaustarvikkeita. Hyvillä mielin suuntasn kassajonon hännille.

Jonottamista riittikin. Moni muukin oli tullut nauttimaan palavan raunion lämmöstä.

Kuuntelen mielelläni toisten ihmisten keskusteluja. Latoessani tavaroita hihnalle edelläni ollut rouva jututti kassaa. Takana melkein 30 vuotta työuraa, nyt edessä kesäloma ja sen jälkeen syksyllä työnhakuun. Ei kuulema riittänyt vielä työvuodet eläkkeeseen.

Ladontani pysähtyi. Siinä minä lappasin kultahelmiä hihnalle kun toinen sisupussi veti tavaraa piipparista tietäen, että huominen on loppuelämän ensimmäinen päivä. En tuntenutkaan ylpeyttä foliovuokakasastani saatikka limppareista. Itse kauppias riensi auttamaan takanani tullutta rouvaa pakkaamisessa.

Viisaus tulee ulkoa, joten eipä ollut tälle kauppiaalle tarvetta uudessa, toukokuussa avattavassa marketissa.

Nostan hattuani kassarouvalle. Työuran loppumetrit ja siinä hän sisukkaasti tekee työtään. Moni olisi jo heittänyt pyyhkeen kehään ja kaivanut esille vanhan iskiasselän.

En tiedä työurista mitään. Töitä on ollut ja mennyt. En odota eläkkeellejääntijuhlia; Rolls Royse-kyyditystä, juhlapuheita ja muistiaisia. Sen tiedän, että jokaisella on oikeus kunnialliseen työuran päätökseen. Olen työn kautta nähnyt niin monta lähellä eläkeikää työttömäksi jäänytta naista, että tiedän, mistä puhun. Ikävä kyllä. Mikä on kiitos 27 vuoden jälkeen? Työttömyysputkesta ylös ja ulos?

Toivon sydämeni pohjasta, että tuo kassarouva löytää tästä kaupungista töitä!