Saviruukun toinen tuleminen

Kesällä 2008 äitini kävi lomamatkalla Itävallassa ja toi tuliaisena kuvan saviruukkupellestä. Kuva innoittamana tein ensimmäisen version Helsingin asuntomme pihalle. Kesäkukan sijaan laitoin pellelle minitomaattitukan. Pellestä oli siis iloa ja hyötyä koko kesäksi.

2010 muutimme Mikkeliin ja pellestä jäi jäljelle vain kasa saviuukkuja, joille ei löytynyt paikkaa.

Tänä aamuna se sitten iski, pelleinnostus. Heila oli jo, joten saatoin käyttää helluntain tarvikkeiden hankintaan: kaksi isoa saviruukkua (ei ole helppo löytää!), yksi vähän pienempi saviruukku ja kuusi pientä. Pätkä köyttä ja purkki mustaa maalia (valkoista oli jo).

Pellen rakentaminen on varsin yksinkertaista. Toinen isommista ruukuista laitetaan alas ja päälle toinen iso ruukku ylösalaisin. Sisään kannattaa laittaa jotain ruukkuja tukevaa (itse käytin jätesäkkiin pakattua täytemaata), ettei pelle kaadu pienestä tönäisystä. Ylemmän ruukun molemmille puolille porataan reiät, joista köysi pujotetaan.

Ensimmäisessä pellessäni en lähtenyt porailemaan reikiä vaan laitoin köyden ylimmän ruukun alapuolelle. Kukan paino kyllä pitää kädet paikallaan. Kahden aikuisen taloudessa toimiva ratkaisu.

Pellen kädet rakennetään niin, että ensimmäisenä pujotetaan ruukku "olkapääksi", sitten tehdään solmu sopivalle kohdalle. Käsien pituus on siis ihan kiinni siitä, miten tiuhaan solmut laittaa. Kolme ruukkua on sopiva käden mitta. Toki käytettävien ruukkujen koko ratkaisee :)

Pellen kädet voi solmia yhteen tai ne voi jättää sivuille roikkumaan. Käsiin voi kiinnittää myös ruukun, johon laittaa jonkin pienemmän kukan. Tämänpäiväisellä pellelläni on kahvipannu :)

Illan iloksi pellelle voi piirtää myös naaman, rusetin kaulaan ja napit rinnukseen.