Siinä se istuu - käsikirjoitus - käsin konsepteille kirjoitettuna!

Siinä se istuu; hiljaa, mutta ei hiljaisena! Käsikirjoitus reilun parin sadan sivun kirjaan, joka pursuaa iloa, energiaa ja onnistumiskokemuksia.

Luit aivan oikein: minä olen kirjoittanut onnistumisista. Siitä, mikä palkitsee minua ja tuo minulle iloa.

Juu. En siis kirjoita Mikkelistä sen enempää kuin työttömyydestäkään. Ne olkoon seuraavan niteen kantavat teemat :) 

Käsikirjoitusidea syntyi joulun välipäivinä. Olen aina haaveillut ajasta, jolloin minulla olisi aikaa kirjoittaa. Onhan niitä ideoita ollut, vähän liiankin kanssa, mutta kokonaisuuden työstäminen varttitunnin pätkissä ei ole ollut toimiva yhtälö. Kirjoitussessioiden välissä ajatus on karannut, kadonnut ja muuntunut. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa katsomalla vain varpaitaan. Mitähän minä viimeksi ajattelin....mihin tämä liittyy.... Pakka hajoaa jo ennen kuin se on rakentunutkaan.

Työttömyys on mahdollisuus.

Olisi helppoa ajatella, että työ vie ihmiseltä vain 8 tuntia päivässä. Siihen perheen kanssa vietetty aika ja kotityöt päälle, niin monta tuntia jäisi myös itselle. Valitettavasti yhtälö ei ole näin yksinkertainen. Huono työilmapiiri sekä työn ja itsen kohtaamattomuus syövät energiaa ja nävertävät tekijäänsä sisältäpäin. Ei silloin pysty kuvittelemaankaan, että iltayhdeksältä, lasten mentyä nukkumaan, tarttuisi koneeseen ja kirjoittaisi muutaman tehokkaan tunnin.

Eikä ajatustyö muutenkaan tottele kelloa.

Tuntuu aika hurjalta, että viimeisin kokemus työn sisällöllisestä kiehtovuudesta ajoittuu vuodelle 2008. Sen jälkeen olen kyllä käynyt töissä, töissä käymisen merkityksessä, mutta sellaisesta työstä puuttuu vähintään puolet.

En harmittele menneitä, sillä muuten en istuisi tässä. Juuri nyt. Tulevasta en tiedä, joten jätetään ovi avoimeksi.

Vaikka luovan työn äärellä kaikki on mahdollista, ei kustantajaa välttämättä löydy. Jos sitoo tarinallisuuden keinoin tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä kuvakirjan aineksia, voi käydä niinkin, ettei mahdu mihinkään lokeroon. Toisaalta, harvoin se ihmiselämäkään mahtuu mihinkään muottiin. Ja hyvä niin. Muotin sisällä on aina reunat vastassa.

Päätyykö käsikirjoitukseni koskaan kovien kansien väliin, jää nähtäväksi. Vuoden kuluttua olen varmasti viisaampi. Vihreää valoa, punaista valoa? Muokkausvaloa? Valoa joka tapauksessa. 

Tärkeintä on kuitenkin se, että olen kokeillut. Paljon voi luulla, itsestään ja muista, mutta vasta kokeilun jälkeen tietää.

Pitäkäähän peukkuja, ylös- tai alaspäin :)