Terveiset työhaastattelusta, Jyväskylästä!

Työnhakureviirin laajentaminen osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Ensimmäinen hakemus Jyväskylään tuotti tulosta: pääsin työhaastatteluun. Eli ensimmäinen kynnys tuli ylitettyä. Varsinainen tulikoe oli tänään.

Aamukahveet litkittyäni vein pojan kouluun ja tytön hoitoon. Monesta asiasta en osaa Mikkelille antaa ruusuja, mutta Rantakylän päiväkodin henkilökunnassa on timantteja. Sain onnenpotkut takalistoon ja sovimme, että haen tytön hoidosta kun ehdin.

Jyväskylävälin ajaminen ei varsinaisesti ole mitään herkkua. Ohituspaikat on kortilla ja tienkäyttäjistä iso osa edustaa raskasta liikennettä. Eikä ensimmäistäkään ohituskaistaa. Valtatie 13 on ilmeisesti jonkinlainen epäpoliittinen tieosuus, jonka varrella ei asu ketää silmäätekevää. Saa siis olla oman onnensa nojassa. Ja ne peltipoliisit, voi ristus. Kuuntelin Iskelmää ja lauloin mukana, kun huomasin tuon kirotun kontrollivempeleen. Pikavilkaisu mittariin kertoi, että vahinko tapahtui jo: 100 lasissa. Kerrankin minulla oli onni matkassa ja kyseessä oli ns. kylmätolppa.

Ennen varsinaista työhaastattelua sain pikaperehdytyksen siihen tulevan työkentän alueeseen, josta minulla ei ollut lainkaan kokemusta. En ole aikaisemmin vastaavaan törmännyt, vaikka hyvin monessa työhaastattelussa on jo tullut käytyä. Mielenkiintoinen lähestymistapa! Sen sijaan, että työhaastattelussa olisi kysymysten kautta pommitettu pimeintä nurkkaa, se otettiinkin heti alkuun esittelyn kautta osaksi tulevan työn sisältöjä.

En ymmärrä. Jos työhaastattelussa voidaan osoittaa aukkoja hakijan tiedoissa/taidoissa/kokemuksessa, miksi ihmeessä niitä ei korosteta? Sehän on peruskauraa Mikkelin pikkubyrokraattien vetämissä työnhakuleikeissä. Olen niihin jo niiiin tottunut sellaiseen venkoiluun, että tämä poikkeava tapa vaatii sulattelua. Jos jotain puuttuu, se ylleviivataan, alleviivataan ja ympyröidään ja unohdetaan kaikki se, mitä työnhakijalla on annettavaa. Ihan kuin tehtävään valittu olisi todellakin 25 vee ja kaikkien alojen asiantuntija.

Tosin Mikkeli onkin ainut paikkakunta, jonka työelämässä olen todellakin törmännyt näihin kaikkien alojen asiantuntijoihin. Se on tuo pienen kylän ainut korkeakoulu, josta pukkaa ulos vain ihmettä. Yritinhän minäkin päästä nyt vuodenvaihteessa tuohon erikoisoppilaitokseen. Polku tyssäsi siihen, kun ei vasen käsi tiennyt, milloin ja missä hopsi tehdään ja mikä lopulta hyödyttää ja ketä. Oikea käsi oli eri mieltä. Eihän sitä perustutkintoputkesta voi poiketa (vaikka samaan aikaan puhutaan suu vaahdossa jo olevan osaamisen tunnistamisesta, tunnustamisesta ja hopsin merkityksestä). Mutta annettakoon tietämättömyys heille anteeksi.

Jos tämänpäiväisen työhaastattelun alku olikin varsin erikoinen, jatkoa seurasi. Ensimmäinen toiminnanjohtajan esittämä kysymys oli yllättävä: Sopiiko sinulle, että meidän harjoittelija tulee mukaan haastatteluun? Oikein hyvin sopii, sanoin. Kotiin ajaessa mietin, oliko tuo viisikymppinen ja tarkkasilmäinen haastattelunseuraaja todellakin harjoittelija vai kenties joku konsultatiivisen työn tekijä. Mene ja tiedä. Kaikista valvovan silmän kuvitelmista ei työtä hakiessa kannata mainita. Niitä voi pohtia ihan issekseen.

Varsinainen työhaastattelukin oli erilainen kuin mihin olen tottunut. Haastattelijoina olivat siis toiminnanjohtaja, hallituksen edustaja ja talouspäällikkö. Kysymysten pääpaino oli tekemisissäni: onnistumisissa ja pettymyksen kokemuksissa. Miksi olen lähtenyt jossain? Mistä olen saanut jatkamisen kipinän? Miksi olen hakeutunut johonkin? Mitä odotan? Mitä tekisin uudessa tehtävässä ensimmäisenä?

Pieni vinkki: hyviä CV:n malleja on roppakaupalla jaossa niin työnhakukoulutuksissa kuin kaikenkarvaisilla nettisivuillakin. Olen antanut piut, paut, kikkailulle ja keskittynyt vain sisältöön. Ja se kannattaa. Tärkeäpää, kuin kivat asettelut, on osata selittää siirtymät, katkokset ja päällekäisyydet rehellisesti auki. Kyllä, pirstaleisesta kokonaisuudestakin saa ehjän tarinan.

Heikkouksista keskusteltaessa totesin, että tässä yhteydessä teidän olisi helppo vetää jauhot suuhun: kysyisitte sosiaalihuoltolaista, lastensuojelulaista ja etuuksista sekä juuri teidän käyttämän koulutusmallin yksittäissisällöstä. Vaikka kuinka tein perehtymistyötä ja luin eräänkin pumaskan, muutamalla detaljikysymyksellä oppimisen aukot olisi helposti saanut selville. Se ei kuuleman ole heidän toimintatapansa.

Haastattelun jälkeen kävimme vielä tervehtimässä paikalla olevia työntekijöitä ja sain pinon kotilukemista mukaani.

Aurinko paistoi myös kotimatkalla. Rekkoja riitti, mutta tällä kertaa en ollut ohittelutuulella. Uhittelutuulella. Valintapäätöksistä tulee tietoa tulevana lauantaina. Niin tai näin. Parasta kuitenkin tässä reissussa oli se, että voin sanoa olleeni täysin oma itseni. Puhuin käsillä vähintään yhtä paljon kuin sain sanoja suusta ulos, rönsyillen ja välillä johtoajatuksen kadottaen. Se on ominta minää. Ajattelen ääneen. Tällä kertaa kaadun saappaat jalassa, parhaani tehden.