Työhakemus Etelä-Savon sosiaali- ja terveysturvalle/ Projektipäällikkö

Etelä-Savon sosiaali- ja terveysturva ry:llä on avoinna projektipäällikön paikka. Tehtävänkuvaus on varsin houkutteleva:

Tehtävänä on vastata kansalaislähtöisen "Elävä kaupunki" - osallisuushankkeen toteutuksesta osana "Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä" - hankekokonaisuutta. Hankkeen tavoitteena on kaupunkilaisten osallistaminen hyvinvoinnin tuottamiseen mm. mukana olevien järjestöjen yhteistyötä hyödyntäen. Toiminta perustuu verkostotyöhön ja kokeilukulttuuriin.

Odotamme projektipäälliköltä soveltuvaa korkeakoulututkintoa, sekä kokemusta järjestö- ja kehittämistoiminnasta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää rohkeaa ja innostavaa työotetta, sekä hyviä yhteistyötaitoja. Odotamme kykyä saada nopeasti käyntiin kansalaistoimintaan liittyviä kokeiluja, joilla vahvistetaan kuntalaisten osallisuutta ja hyvinvointia.

Rohkeutta, innostavuutta ja kokeilunhalua. Samassa paketissa laajan koulutuspohjan ja monipuolisen työkokemuksen kanssa. Mahdollinen yhtälö! CV löytyy edelleen osoitteesta http://starbox.fi/whenthestorybegins/cv-eli-nailla-pelimerkeilla-haen-tyota

Opintoviikot on helppo luetella eikä työkokemusten kirjaaminenkaan vaadi kuin kymmensormijärjestelmän harjaantunutta käyttöä. Mutta miten kertoa potentiaaliselle työnantajalle kokeilunhalusta ilman, ettei sivulauseilla säikäytä lukijaa. Eihän sellaista työpaikkaa olekaan, mihin ei haettaisi juuri "dynaamista kehittäjää". Todellisuus on sitten hyvin monennäköinen ja monitulkintainen. 

Väittäisin, että tämä blogi itsessään on rohkeuden osoitus. Ihan sellainen rohkea teko, ei pelkkä ajatus tai hyvä aikomus. Olen saanut monenlaista palautetta teksteistäni, sekä kasvokkain että erinäisten viestitoimintojen kautta, ja silti pitänyt oman tapani kirjoittaa. Toiset lukevat sanoja, toiset mielikuvia ja kolmannet kirjoittamisen tapaa. Joku toinen sanoo, että tämä on tyhmyyden osoitus. Varsinkaan työttömän ei tule kyseenalaistaa valtaapitävän eliitin toimintatapoja. Työttömän kuuluu madella ja olla mahdollisimman hiljaa itsestään. Hävetä työttömyyttään. Miksi ihmeessä? En kuitenkaan väitä, että joku palautteenantaja olisi enemmän oikeassa kuin joku toinen.

Siinä se tulikin, ensimmäinen minun näköiseni hyvinvointikokeilu: kirjoittaminen.

En ollut koulussa ainekirjoittaja. Vasta yliopistossa löysin sanat. Kirjoitin kansiotolkulla esseitä, muokkasin lauseita, hain sisällöllistä tukea runojen maailmasta ja jatkoin henkilökohtaista tutkimusmatkaani kirjoittamisen kiehtovaan maailmaan. Sitten tuli vuosi 2006 ja tapasin ensimmäisen ihmisen, joka antoi loistavaa palautetta kirjoittamisestani ja useita tekstien tuottamisen paikkoja. Näistä olen edelleen ylpeä:

Eikä se ylpeys tässä yhteydessä tarkoita vain sitä, että olisin kirjoittanut jotain erinomaista vaan myös sitä, että sain olla mukana työyhteisössä, jossa sai ajatella ihan itse. Kyllä, välillä hakkasin päätä seinään ja kipunoin, mutta nautin matkasta. Rohkea työyhteisö opetti myös vastuuta.

Niin. Kirjoittamisen ilo, sen haluan tuoda kaikkien ulottuville. Se kun ei tarvitse kuin yhden ihmisen, joka innostaa ja kannustaa! Rohkaisee tarttumaan tyhjään sivuun, luomaan ensimmäisen version. Toisen. Kolmannen. Vaikka sinne pöytälaatikkoon tai läheisen muistopuheeksi. Mielipidekirjoitus, elämäkerta; kirjoitetaan sydämen kyllyydestä ja unohdetaan pilkkuvirheet ja terapeuttisen kirjoittamisen kaksitoista askelta. Annetaan palaa. Niin minäkin teen.

Hyvin päätelty, minun näköinen hyvinvointi ei ole jumppaa ja luontaistuotteita. Jos näin olisi, ei minulla olisi mitään uutta annettavaa jo olemassaolevaan hyvinvointituotantoon. Opettajakoulutettuna ihmisenä näen, että "kaikki" on jo meissä - hyvinvointi on sitä, että sen kaiken - kyllä - annetaan tulla ulos ja yhteiseksi voimavaraksi. Jos joku löytää onnen syömällä kaksi lusikallista chiansiemeniä ja tekemällä parituntisen voimisteluliikkeitä ohjaajan perässä, se on hienoa. Ihminen on löytänyt silloin oman hyvinvointinsa lähteen.

Ydinajatukseni, ja syy yleensä hakemuksen lähettämiseen, on se, että tarvitaan myös luovuutta, elämänlaajuisen oppimisen ja oivaltamisen kokemuksia, omin käsin tekemistä ja uudelleen näkemistä. Pystyvyyden tunnetta. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisötaidetta vai yksilöitä ylittämässä yhdessä omia rajojaan? Kokeilemassa jotain uutta? Jotain sellaista, mihin ei ole olemassa kaavaa tai askelkuviota. Jotain sellaista, mitä pitää ottaa sopivasti. Jollekin se on yksi lusikallinen toiselle litranmitta. Sokerimassakoristeiden makuun päästyään kaupan värit eivät enää riitä, vaan on päästävä sekoittamaan juuri minulle sopivia sävyjä:

Töppöset pienelle tytölle tai Olav kakun päälle. Toimii myös muffinien koristelussa ja erilaisissa leivoksissa. Jokainen pystyy ja kykenee! Nettihän on väärällään jos jonkinlaisia ohjevideoita ja leipojien Youtubekanavia, joten sieltä vain kiinni ja toimeen.

Välillä vain tarvitaan ihminen väliin: näyttämään, miten helppoa se on. Oppimisessa parasta on vuorovaikutus, yhdessä oivaltaminen ja ideoiden jatkojalostaminen. Yksi piparkakkumuotti taipuu yllättävän moneen.

Ja siinä vaiheessa, kun kakunkoristeet on tehtynä, voidaan tarttua itse kakkuun:

Kyllä, minulla on hygieniapassi. En kaiva nenää ja koristele juustokakkuja samaan aikaan. Ei, en usko siihen, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti niin likaisia, että heidän kosketuksensa tuhoaa kaiken.

Romahdetaan hetkeksi juhlasta arkeen. Paljon on viime aikoinakin ollut puhetta ihmisten uusavuttomuudesta ja einestenostohalukkuudesta. Kuinka monessa paikassa ihminen voi rehellisesti opetella sämpylöiden leipomista tai makaronilaatikon valmistusta ilman, että jonkun täytyy ensin leimata ihminen avuttomaksi tai muuten reppanaksi? Leipominen ja ruuanlaitto ovat pelkkää arkisten asioiden sekoittelua toisiinsa. Jos munien ja maidon suhde pysyy mielessä, ei makaronilootassa voi epäonnistua. Tässäkin hyvinvoinnin osa-alueessa on järjestöjen välisessä yhteistyössä voimaa!

Tässäkin tarvitaan rohkeutta! Ruuanlaitto ja leipominen ovat koko perheen juttuja! Äidit, isät ja lapset mukaan. Yksinasuvat ja monikkolaiset. Ei lähdetä miettimään, onko tämä miesten juttu vai naisten juttu - nämä ovat kaikkien juttuja! Ja kun rohkeutta riittää, niin kauppakeskusten auloissa, supermarketeissa ja Mikkelin Puska- ja paskaradioissa (Facebook) riittää hihasta mukaanotettavia :) Ei vain odoteta, että ihmiset tulevat meidän luo ja tietävät meidän jutut.

Ja kun kakut on leipastu ja kaalilaatikko muhii uunissa, valetaan betonia ja askarrellaan vastavalmistuneelle naapurille onnittelukortti:

Hyvinvointia sekin, kun voi ostaa kaupasta määrämitan haluamaansa kangasta ja tehdä itse verhoihin päätykäänteet. Ei mitään tähtitiedettä taaskaan. Tarvitaan vain, että joku vähän vinkkasee. Ei siihen puolen vuoden kurssia tarvita. Pari iltaa ja tahtotila.

Tuosta parista illasta tuli mieleen: aika on hyvinvoinnin avainkysymys. Mihin aikaan, ketä halutaan tavoittaa?

Ja kun ajoitus on kohdallaan ja kädentaidot hallinnassa, otetaan koira hihnaan ja lähdetään lenkille:

Puhun vain kokemuksesta: välillä osallisuus ja yhteisöllisyyden kokemus helpottuvat, kun ottaa hihnanjatkeen matkaan. Koira on tästä äärettömän hyvä esimerkki. Yhteiset kävelylenkit, yhteiset tapaamiset koirapuistoon. Koira siloittaa tietä silloinkin, kun oma ujous tai keskusteluaiheiden keksiminen tuottavat päänvaivaa.

Eikähän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tarvitaan vain talkoohenkeä ja sopivat yhteistyökumppanit, niin eiköhän koirapuistoja saada muuallekin kuin Laajalammelle ja Mikaelin taakse :) Tarvitaan aiheita, jotka kokoavat samanhenkisiä ihmisiä, jotka yhdessä lähtevät viemään asioita eteenpäin. Se on sitä arjen hyvinvointia parhaimmillaan!

Aloitin hyvinvointiajatukseni kirjoittamisesta ja päätän  - yllätys, yllätys - valokuvaukseen:

Jätän terapiatyön koulutetuille ammattilaisille ja totean vain, että kaunista on mukava katsella. Ja jakaa toisten katsottavaksi. Kuvan ja tarinan yhdistäminen kiehtoo, samoin pienet kertomukset ja arjen mahdollisuudet. Välineet ovat useimmilla aivan käden ulottuvilla. Ja kun kuvauskipinä iskee, vain taivas on rajana. Hyvinvointia tukevia yhteisöllisiä kuvauskohteita (tarinoiden ja kokemusten leikkauspisteitä) löytyy runsaasti: kaupunginosat, lapsuusmaisemat, jo ne kerran mainitut lemmikkieläimet, luonto, ihminen... 

Joulun alla kauppakeskus Stellassa ollut "Piparkakkumaailma" oli minun ideani. Varsinainen onnenpotku oli, että Mikke ry otti ajatuksesta kopin ja jalosti sen tapahtumaksi! Pääosassa oli yrittäjien luomukset, vaikka taidonnäytteitä sai tuoda kuka vain. Ehkäpä idea saa jatkoa ja ensi vuonna yhä useampi rohkaistuisi tuomaan oman luomuksensa näytille. Tietenkin minua ilahdutti myös se, että sain viedä Mikkelin keskussairaalan lastenosastolle (valitsemani hyväntekeväisyyskohde) piparkakkutalohuutokaupan tuoton eli 1 195e! 

Piparkakkumaailman ideahan toimii yhtä lailla niin kädentaitojen esittelyssä, elämänmakuisten tarinoiden jakamisessa kuin valokuvauksessakin. Yhteistyökumppanit ovat tässä avainasemassa.

Hyvinvointi on myös vuodenaikojen elämistä: luistelua hyvällä jäällä, kauniilla säällä, se on syksyn kauneutta ja kevään elinvoimaa. Tässäpä ideaa vaikka kaupungintalon eteen toteutettavaksi yhteisötaiteeksi. Eiköhän meistä jokaisesta vähän pellen vikaa löydy :)

Tarvitaan vain vähän huumoria! Otsa kurttuun, kun on sen aika ja ilonpilketta silmään, kun arki rullaa!

Työhaastattelussa tavataan!

Yhteistyöterveisin,

Anne-Mari Ollikainen