Vikinää "lasten synttärikutsupolitiikasta"

Sosiaalinen media, tuo aikamme pohjaton tarinakaivo, tarjoaa jos minkäkinlaista kuva- ja tekstiärsykettä aiheesta kuin aiheesta. Tänään silmiini osui jonkun äidin Facebook-kirjoitus, jossa kritisoitiin nykyistä lastenkutsukulttuuria: pitää ostaa liian kalliita lahjoja, pitää järjestää ohjelmaa ja olipa kirjottaja onnistunut pahoittamaan mielensä myös lastenkutsuilla jaettavista "vastalahjoistakin".

Äitinä oleminen on rankkaa.

Vanhemmat järjestävät jälkikasvulleen monenlaisia kutsuja. On perussynttäreitä, HopLop-synttäreitä, juhlat liikuntahallissa tai paikallisessa lastenkulttuurikeskuksessa. Joku vie lastenkutsut mäkkäriin ihan vain siksi, ettei oma design-koti sotkeudu pikku hillosormista.

Olen monesti toivonut, että naisten välinen kateus saataisiin energiamuotoon. Ei tarvittaisi ydinvoimaa.

Siitähän "synttärikutsupolitiikan" muutoksessa on kysymys: kateudesta. Jos naapurilla on muutama ylimääräinen satanen kutsuihin laitettavaksi, se ottaa päähän.

Nallekarkit ei vain mene tasan. Ei nyt, ei tulevaisuudessa. Asian kanssa on vain opittava elämään.

Eiköhän jokainen vanhempi halua lapsilleen parasta. Oli sitten kysymys asumismuodosta, lemmikkieläimistä, vaatteista tai näistä nyt niin parjatuista lastenkutsuista. Jos lastenkutsujen lahjakatoksi asetetaan ehdotetut 2-5e, on se aivan sama, kuin koululaiselle ei saisi ostaa yli 20 euroa maksavaa reppua. Ettei kenellekään tule paha mieli.

Meidän äitien pitäisi myös luottaa siihen, että jokainen lahjan antaja on ihan varmasti miettinyt, mitä lahja saa ja voi maksaa. Ja jos vanhemmat ovat vähääkään katsoneet lastensa touhuja, he tietävät, ettei rahalla saa kiehtovinta lahjaa. Ei edes jouluna. Hintakattoajatteluhan hellittelee käsitystä, jonka mukaan kallis = mieluisampi. 

Ja itse asiassa, me vanhemmathan itse valitsemme, minkälaisen performatiivisen roolin lahjoille juhlissa annamme...

Lahjojen hintakaton asettaminen on muutenkin haastava tehtävä. Erään mikkeliläisen päiväkodin johtaja sanoi, ettei heidän hoitoyksikössään anneta lapsille synttärilahjoja, sillä eurolla, parilla, ei saa kuin krääsää. Meidän lasten hoitopaikoissa annetut pienet lehtiöt, kynät ja ilmapallot ovat olleet mieluisia muistamisia. "Krääsä" on siis meidän ammattikasvattajienkin omassa päässä, asennetasolla.

Halpa, halvempi, kirpputori. Tuhansia jakoja saaneessa lastenkutsupäivityksessä ehdotettiin, että hyviä lahjoja saa myös kirpputorilta. Parilla eurolla voi toki tehdä löytöjä, mutta paketiin tulee vaivihkaa käärineensä myös melkoisen homepöllähdyksen. Ainakin, jos asioi täkäläisissä valintamyymälöissä.

Summa summarum: eiköhän iloita tässäkin asiassa erilaisuudesta! Nautitaan perussynttäreistä, nautitaan teemajuhlista. Ei lähdetä vanhempina rakentelemaan sellaisia arvo- ja arvostusasteikkoja, joilla ei päästä mihinkään rakentavaan lopputulokseen. Ja uskotaan siihen, että ihmiset näiden erilaisten juhlien takana haluavat parasta omille lapsilleen!

Ps. Ei tämä elo ole minullakaan pelkkää aurinkoa ja päivänpaistetta. Naapurilla on uusi maasturivolvo ja minulla yli 10 vuotta vanha Foordi. En kuitenkaan ole käynnistämässä kansanliiketta Volvojen, Audien ja Bemareiden kieltämiseksi ja autojen hintakaton asettamiseksi kahteentuhanteen euroon. Onhan se hirveän kauhean eriarvoistavaa, jos toisten lapsia kuljetetaa luksuskärryllä ja meidän jälkikasvua peltikipolla. Ehkä minun vain pitäisi tehdä enemmän töitä, tuhlata vähemmän johonkin muuhun ja käyttää kertyneet varat autoon. Sitten saisin maasturivolvon.

Tai ehkä minä vain ajan omannäköiselläni menopelillä, joka kiihtyykin melkein yhtä nopeasti kuin kuljettajansa. Ja annan muiden ajella rauhassa omillansa. Ei naapurin maasturi ole minulta mitään pois, miksi lastenkutsutkaan olisivat?