Yrittäjämyönteisyyttä metsästämässä

Aamuyön tunteina pohdin ensimmäistä varsinaista blogipostaustani ja sen sisältöjä. Miten antaisin itsestäni miellyttävän, ainailoisen, muotitietosen, pintaliidon aallonharjalla leijailevan maailmankansalaisen vaikutelman, joka tukka tuulessa, kumpparit sammaleessa pohtii maailman niin ihanaa menoa. Jos kirjoittaisin pelkästään kukkaistyttökynällä, tutut arvaisivat, että se mielistelee. Onhan se myös yrittäjä, tuo Ammi nykyisin, siksi se on niin mielinkielin. 

Ja sieltä se ensimmäisen postauksen aihe tulikin, ihan aamun ensi tunneista, kun otin markkinointimuovikassin kouraan ja suuntasin kera punaisen "voodi viestan" kohti kaupunkia.  

Minkäs sille voi, kun ihminen on lukenut läksynsä niin hyvin, ettei oppi karise olkapäiltä saunassa vastomallakaan. Siinä se istuu, korvan takana ja käkättää. Oppi. Kehittävästä työntutkimuksesta ja toiminnan teoriasta. Akateemista diibadaabaa, joka käytännössä, yliyksinkertaistettuna, tarkoittaa sanojen purkamista tekoihin ja tekojen palastelua yksittäisiksi toiminnoiksi. Moni meistä mainostaa itseään lauseella "olen avoin ja sosiaalinen", mutta ihmisryhmään joutuessaan tuijottaa mieluummin omaa puhelintaan kuin keskustelee vieressäistujan kanssa. Puhe ja toiminta ei aina kohtaa.

Itse olen erakko ja epäsosiaalinen luonne, joten saan rauhassa uppoutua milloin kirjaan, milloin hameenhelmoihini. Tai sitten kysymys on roolista, tietoisesta vastaanpuhumisesta ja konventioiden rikkomisesta. Minua ei todennäköisesti hyväksytä taiteilijapiiriinkään, sillä en ole vain yhden materiaalin mies. Teen sitä, mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Ja varsinkin sitä, mikä juolahtaa.

Yrittäjämyönteisyys on hyvä esimerkki käsitteestä, joka vaatii palastelua. Yrittäjyys, yrittäjähenkisyys ja yrittäjyyden lisääminen ovat paitsi poliittisia (työttömyydensiivous)tavoitteita myös osa kaupunkien markkinointiliturgiaa. Yrittäjämyönteisyys on kiva sana, jossa kirjaimetkin ovat näppärässä järjestyksessä.

Mikkelin kaupungin yrittäjämyönteisyyden olen päässyt kerran jopa testaamaan, ihan sieltä työtoiminnan tasolta. Osallistuin kilpailutukseen, jossa voiton vei valtakunnallinen hyväntekeväisyys-avustusjärjestö, jonka toimintaa tukee yksityisten lahjoittajien lisäksi myös ESR, RAY sekä työkokeilu- ja palkkatyövaroin palkatut henkilöt (lieneekö potissa myös kaupungin antama järjestöavustus?). Ei siis ihme, että järjestö pystyi tuottamaan valmennuspalvelun tuntihintaan 22,25e, kun oma veloitukseni olisi ollut 90e. Jos lähdetään siitä, että hankittavaa palvelua tarjotaan asiallisesti varustetuissa toimitiloissa, asiallisen pätevyyden omaavan kouluttajan toimesta (huomioiden palkka ja sen sivukulut), ollaan ihmeen lähteellä. Ai niin. Yrittäjä maksaa jotain verojakin... Siis tuosta tuntihinnasta.  

Kysymys ei ole yksittäisen viranhaltijan tekemästä päätöksestä eikä yksittäisen toimijan tarjoamasta valmennuspalvelusta. Tämä on vain konkreettinen esimerkki siitä, miten kaupunki suhtauti yrittäjään tässä tapauksessa. Peiliaineisto parhaimmillaan. Se, oliko kysymyksessä yksittäistapaus vai kaupungin linja, jää tulevilla kierroksilla nähtäväksi.

En meinannut ensin itsekään uskoa, että tämä on mahdollista. Ely-keskuksen ja RAY:n mielestä tällainen hinnanpoljenta on sallittua. Tai ehkä kysymys on vain siitä, että avustushanojen runsauden vuoksi yksittäinen avustaja ei vastaa kuin omasta sektoristaan, jolloin kokonaisuus hämärtyy ja ollaan kiehtovassa tukiaissuossa. Nyt olisi "Karpolle asiaa".

Valitettavasti oma työhistoriani koostuu työttömyydestä ja työtä vailla olemisesta, yli kymmenen vuoden ajalta. Tehtävät vain ovat vaihtuneet. Siksi tiedän, että kaikki on avustus- ja tukiaiskentällä mahdollista. Siksi julkisista hankinnoista kaivattaisiin todellakin julkista keskustelua, Pienellä paikkakunnalla, tiedäthän, ei ole helppo toimia tienaukaisijana. Lopputuloksenhan tietää. Siksi olen hiljaa.

Aasinsiltaa kerrakseen. Nyt pääsen tähän aamuun, ja yrittäjämyönteisyyden metsästysretkelle. Vaikka elämmekin sähköisen viestinnän ja sosiaalisen median kyllästämässä todellisuudessa, välillä tulee tarve jakaa mainoksia. Siis sellaisia perinteisiä A4-papereita, joissa on kuvia ja kirjoitusta ja myyvää sisältöä. Ja joita voi kiinnitellä teipin ja nastojen avulla niidenkin silmien ulottuville, jotka eivät ole vain puhelimen sisältämän inhormaation varassa. Olen kuullut, että Mikkelissä on paljon ikääntynyttä väestöä. Katukuvassa se näkyy.

Siinäpä se oli tämän aamun haaste: etsi ilmoitustaulu. Ei muuten ole helppo tehtävä.

Kaupungin kirjastoon on turha tunkea kaupallisia tiedotteita, vaikka vapaan sivistystyön hengessä juuri kirjastonhan pitäisi olla monikanavaisen tiedon jakamisen keskus. Kaupunki piti tässäkin tapauksessa yrittäjäkielteisen linjansa. 

Yrittäjämyönteisin toimija on yllättäen toinen yrittäjä. Tai ehkä yrittäjä vain tietää, mitä yrittämisen alkumetrit ovat. Kiitos teille, S-market Rantakylä, Graanin Prisma, Rokkalan K-market, Carlson, S-market Setri ja K-market Tuuliviiri, jotka pidätte omissa tiloissanne ilmoitustaulua. Erityiskiitos Amanda B:lle! 

Kyllä! Sinä päivänä, kun omat siivet kantavat, ostan mainostilani toisten yrittäjien julkaisuista. Sitä ennen olen kiitollinen siitä, että saan laittaa mainokseni toisten nurkkiin.