The One After 5 Months

Sain tänään Frendien kaikki tuotantokaudet päätökseen. Tuo sarja, jota katsottiin entisen poikaystäväni kanssa yhdessä, ja jonka aloitin aina uudelleen ja uudelleen. Ja nyt Ross ja Rachel saivat toisensa. Olin aikaisemmin verrannut minua ja eksääni heihin, ainakin yhtä monimutkaista se meillä oli. Ollakko vaiko eikö olla. Mutta nyt tajusin, että emme ole kuin he. Eksäni ei ole kuin Ross, joka matkustaa minun vuokseni, vain kertoakseen minulle kasvotusten että hän rakastaisi minua. On kulunut 5 kuukautta kun erosimme, ja edelleen mietin häntä. Edelleen saataan purskahtaa itkuun ja vain pelkkä ajatuskin saa minut vaikeaksi ja ahdistuneeksi. Yritän koota itseni ajattelemalla että kaikella on tarkoituksensa, ja kaikki mikä tapahtuu on tarkoitettu tapahtuvaksi. Jos joku oikeasti rakastaa ja haluaa olla jonkun toisen kanssa, hän on valmis tekemään mitä vaan jotta se tulee tapahtumaan. Joskus mietin että mitä olisikaan ollut, jos näin ei olisi tapahtunut. Missä olisimme nyt, ja mitä tekisimme, jos Heinäkuussa ei olisi tapahtunut niinkuin tapahtui. 

Olen usein kysynyt itseltäni vaadinko liikaa, pitäisikö minun luopua omista arvoistani jonkun toisen vuoksi. Pitäisikö minun antaa mahdollisuus henkilölle, joka ei edes vaivaudu tulemaan ja katsomaan minua silmiin ja kertomaan kuinka pahoillaan on.  Luotin ihmiseen. Annoin hänelle kaikki oikeudet ja aseet tuhota minut, ja luotin että hän ei tekisi niin. Sitä on rakkaus. Olkoon rakkaus ehdotonta, mutta luottamus ja kunnioitus ei.

Tiedän että tämä on pitkä prosessi, joka tulee vielä viemään todella kauan aikaa. Yritän olla vahva, ja ajatella itseäni ja omaa onnellisuuttani. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että emme ole luotu toisillemme. Silti, jossain syvällä on se pieni toivo, usko huomisesta että kaikki tulee olemaan hyvin. Haluan jättää tämän vuoden taakseni, unohtaa kaikki ne mitä oli ja mitä tapahtui. Yrittää ajatella postitiivisesti, ja että olenpahan oppinut jotain uutta. Itsestäni. Kun vuosi vaihtuu, en anna tämän asian enää vaivata päätäni. Aika kultaa muistot, ja uusi vuosi on lupaus tulevasta. Kaiken tämän tulen silti muistamaan, sillä ihollani on yksi arpi, joka ei näytä lähtevän sitten millään, olkoon se muisto vuodesta 2016, ja siitä kuinka vahva olenkaan. 

Today I finished all the episodes of Friends. The TV-show what we watched usually together with my ex-boyfriend, and which I started to watch over and over again. And now, finally, Ross and Rachel got each other. Before I saw them as my and my boyfriend, it was as complicated with us. To be or not to be. But now I realized that we arenot like Ross and Rachel. My ex isn't like Ross, who would travel because of Rachel, just to tell her how much he loves her. It's been 5 months since we broke up, and yet I think about him. Still I might just suddenly start to cry and even small thought makes me sad. I try to pull up myself together with the thought that everything happens for a reason, everything what's meant to be, will happen. If someone really loves someone and wants to be with someone, she/he would be ready to do anything for her/him. Sometimes I think what it would have been if this wouldn't happen. Where we would be and what we would be doing. 

I've been asking from myself if I require too much, if I should let go of my own values because of someone. Should I give an opportunity to a person, who don't even bother to make it to look into my eyes and tell how sorry he is. I trusted to a person. I gave to him all the rights and guns to destroy me, and I trusted that he wouldn't do it. That's love. May the love be unconditional, but the trust and respect may not be.

I know that this will be hell of a process, and it will take a lot of time. I try to be strong, try to think of myself and my own happiness. I've appoved the fact that we are not meant to be together. Still, somewhere deep inside is small hope, faith of tomorrow and that everything will be alright. I want to leave this year far behind, forget everything what there was and what happened. I try to think positive, and at least I've learnt something new about me. When the year is changing I won't let this thing to be on my way. Time heals the wounds and new year is promise of the upcoming. Anyhow, I will always remember this, and it will be always with me. There is one scar on my body, which will remind me always of the year 2016. Let it be the reminder of how strong I am.