The One with Tottumuskysymyksiä ja Sopeutumista [only in Finnish]

Pidin ehkä asiaa liiankin yksinkertaisena sillä olinhan jo kerran muuttanut toiseen maahan. Mikä siis voisi olla erilaisempaa tällä kertaa? Maa kun maa, ei se ruoho naapurissa sen vihreämpää ole. Mielikuvat sen sijaan ovat.

No jos nyt aloitetaan ekaksi siitä, että Saksaan muuttaessani minulla oli kokopäivätyö (ns. palkkatyö) valmiina. Asunto, tai huone oli myös katsottuna valmiiksi soluasunnosta. Saksassa oli työkaverit ja kämppis, jos ei muuta niin ainakin aluksi. Sveitsissä minulla on au pairin työ, ja myöskin huone perheen asunnosta. Same same but different. Vähän varovaisesti olen suhtautunut asumaan "toisten nurkissa". Olenhan sentään pitkän ajan (melkein 10 vuotta?) asunut yksin, omassa vuokra-asunnossa. Itsekseni. Saksassa asuessani vaihdoin jonkun ajan päästä myös asuntoa, oma asunto - omat säännöt. Ei tarvitse huomioida muita tai olla varovainen kuka tulee huoneen ovesta sisään. Näin alussa minua toisaalta ihan kammottaa asua jonkun toisen kodissa. En siedä sitä en sitten yhtään. Tottumuskysymyksiä siis. Vie aikansa, toivottavasti ei liian kauaa.

En ole enää mikään parikymppinen huithapeli, vaan aikalailla alan jo tietämään minkälainen olen, mitä haluan, mistä asioista tykkään, mitä asioita elämässä (ja itsessäni) arvostan. Nyt menee taas korttipakka sekaisin. Hupsistakeikkaa, täällä ollaan au pairina hoitamassa toisten lapsia kun omiakin voisi olla. No ei vaan ole. Ja hyvä niin.

Vertaan, tottakai. Ja saan kai verrata, sillä mitä eroa voi olla muutolla Saksaan tai Sveitsiin? Saksaan muutin yksin, omin avuin itsenäisesti. Sveitsissä odotti poikaystävä. Saksaan kun muutin niin ajattelin kuinka löydän Tinderistä kivaa treffiseuraa. Löytyihän sieltä parienkymmenien treffien jälkeen eräs, jonka kanssa ollaan nyt käyty pari vuotta treffeillä. Kaiken tämän jälkeen alettiin miettimään tulevaisuutta, kaukosuhteessa olo pidemmän päälle kun ei oikein kuulosta kovinkaan houkuttelevalta, eikä se tulevaisuus kummemmin pääse kaukosuhteessa häikäisemään. Meikä hoitaa, kameleonttina, jos pärjään Saksassa niin pärjäänhän ihan varmasti myös Sveitsissä. Ainakin niin luulin ja luulen edelleen. 

Tällä hetkellä tuntuu että Saksaan jäi iso osa minua. Kavereita ja etenkin se oma koti. Rutiinit kuuluvat elämään, siitä ei pääse mihinkään! Ja luotan siihen että tietyt asiat elämässä tuovat turvallisuudentunnetta, kuten se oma pieni vuokrayksiö, rutiinit, tutut kadut ja kahvilat sekä kaverit. Näin 28-vuotiaana kameleonttina oleminen ei olekaan niin hehkeää. Ei tule uutuden viehätystä tai samanlaista seikkailunhalua kuin 20-vuotiaana. Tottakai halu nähdä, toivoa ja odottaa tulevaa on suuri - ihan missä tahansa iässä. Mutta kyllä sitä alkaa olemaan jo niin mukavuudenhaluinen että toivoisi asioiden tulevan hiukan helpommin. Todella toivon että pian, parin kuukauden päästä oloni olisi kotoisampi ja että olen onnistunut löytämään paikkani myös Sveitsissä, kotoisat rutiinit sekä uusia kavereita. Ehkä pitää päästää irti siitä Saksasta, ja Saksan elämästä että voi täysin olla onnellinen ja tyytyväinen elämään täällä Sveitsissä (?). Tosin, tottakai mua sekin asia stressaa, että en tiedä mitä tapahtuu vuoden päästä. Löydänkö työpaikan, saanko jäädä tänne (koska oleskelulupa)? Kaikki nämä tekee asettumisesta paljon haastavampaa. Myös tuleva Ranskan 3 viikon reissu pitää odottaa eka alta pois, jotta voi päästä kunnolla asettumaan. No.. Ranskan jälkeen viikko täällä ja sitten taas Suomeen. Joten loppupeleissä asettuminen menee pitkälle elokuuhun.

En tiedä tietääkö kukaan, mutta olo on kun joskus itkee koti-ikävää, ja tajuaa että on kotona muttei ole onnellinen ja että on koti-ikävä johonkin paikkaan mitä ei ehkä edes ole olemassa? You know what I mean? :-D

Miten teillä muilla, jotka olette muuttaneet (kotimaassa tai ulkomaille/a) ja joutuneet kamppailemaan ensimmäiset päivät/viikot/kuukaudet uudessa maassa ihan ulkopuolisena? Mistä asioista olette ottaneet opiksenne, miten olette helpottaneet sopeutumistanne uuteen maahan, kaupunkiin?