Gluteeniton kuorruttettu Kääretorttu

Kääretorttu on helppo, nopea ja ennen kaikkea siitä on helppo tehdä erilaisia muunnelmia mielialan mukaan.

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaota
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 6-8 minuuttia.
Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota päälimmäinen leivinpaperi.
Väliin:
Hilloa noin 2-3 dl. Itse käytin omatekoista kunigatarhilloa (metsämansikka-vadelma-mustikka)
Levitä hillo tasaisesti levylle. Rullaa levy leivinpaperia avuksi käyttäen rullalle ja siirrä tarjoilu-alustalle.
Kuorrutus:
1 pss Dr.Oetker Cup Cake Topping
1 levy Fazer sitruunan makuinen valkoinen suklaa
Valmista Cup Cake Topping ohjeen mukaan 2,5 desiin maitoa. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa varovasti. Sekoita sula valkosuklaa vaahtoon ja kuorruta seoksella kääretorttu. Koristele mieleiseksesi.
Tässä on käytetty koristeena sokerimassasta tehtyjä kukkia sekä nonparellia.