Huhtikuun laine-tyynny, malli villasukan varresta

Sain (omasta mielestäni) erittäin hyvän idean kaivaa kaikki vanhat jämälangat käyttöön. Niitä on muuten sitten todella paljon. Siis todella, todella paljon. Joka työstä jää aina puoli kerää, joskus kokonaisia keriäkin. Etenkin tällaiselle lankahamsterille. Kyllästyn aina tekemään kymmeniä samanlaisia virkattuja ruutuja tms. ja maailma on täynnä ihania neulemalleja.

Idea on yksinkertainen: 12 kuukautta, 12 tyynyä, 12 itselle uutta mallia ja ostamatta yhtään uutta lankakerää. Ja myös ne omat inhokkivärit sieltä käyttöön.

Kuten moni muukin malli, tämäkin löytyi sukan varresta. Ohje löytyy Ullan Neuleesta (Klikkaa tästä ohjeeseen) Ohjeen tekijä on Lotta Breyer ja ohjeen nimi on Lainesukat. 

Muutin puikkokokoa niin, että pääsin ohjeeseen sopivalle silmukkamäärälle.

  • Puikot: 3,5 mm pyöröpuikko 80 cm.
  • Langat: Kirjava on Adlibriksen Socki Deep Forest B005, vihreät yksiväriset on molemmat vanhoja Novitan 7-Veljestä -lankoja, joissa ei ollut enää vyötettä, niin en näe värinumeroita. 
  • Silmukoita 132 s. Tein siis tuon mallin sukan varressa olleen 66 s. tuplana.

Alkuun neuloin yhden kerroksen oikeaa, ja sitten aloin tekemään kuviota ohjeen mukaisesti. Päättele lopuksi ja ompele alareuna yhteen. Pujota koristetyyny sisälle ja ompele yläreuna kiinni.

Tästä tyynystä tuli kooltansa noin 35 cm x 35 cm.

Laineneule tyyny