Mitä tapahtuu kun risteyttää Kinderpiirakan ja Sacher-kakun?

Tein vähän aika sitten Kinderpiirakkaa, johon kaikki vieraat tykästyivät. Nyt piti tehdä täytekakku ja jotenkin tuli mieleen kokeilla miten tämä ihanuus taipuisi kakuksi. Täytteen idea taas puolestaan tuli aina yhtä ihanasta Sacherista. Näiden risteytyksestä syntyi Kinder-kakku, taivaallinen herkku suklaafaneille.

Pohja:

  • 3 dl hienoa sokeria
  • 5 dl Sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 4 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 3 dl kiehuvaa vettä
  • 300 g voita
  • 4 munaa
  • Aprikoosihilloa väliin
  • kuohukermaa ja 1 tl vaniljasokeria koristeluun

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Lisää ne kuivien aineiden sekaan puuhaarukalla sekoittaen. Lisää munat joukkoon yksitellen, sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Voitele ja jauhota 24 cm kakkuvuoka ja levita taikina vuokaan. Paista 200 asteessa keskitasolla noin 50-60 minuuttia. Koita kypsyys tikulla. Anna jäähtyä kunnolla. Leikkaa pohja kolmeksi kerrokseksi. Levitä hilloa kahteen väliin. Pohjaa ei tarvitse kostuttaa, sillä tämä pohja on mehevä jo itsessään.

Voikreemi (valkoinen kerros):

  • 150 g voita
  • 5 dl tomusokeria
  • 4 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Yleiskoneessa tai sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Levitä pohjan päälle. Laita päälimmäinen kerros kakkupohjaa pakastimeen suklaan sulatuksen ajaksi, jotta suklaa ei sekoitu kreemiin.

Kuorrutus:

  • 200 g maitosuklaata
  • 75 g voita
  • 40 g (1/5 levy) valkoista suklaata

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa ja sekoita tasaiseksi. Sulata valkoinen suklaa erikseen. Kaada maitosuklaa-voiseos levyn päälle pieni alue kerrallaan ja levitä. Tee valkosuklaan pussiin kulmaan pieni reikä ja valuta ristiin rastiin kuorrutuksen päälle. Jäähdytä jääkaapissa. Vispaa kuohukerma vaahdoksi, mausta se vaniljasokerilla ja pursota vaahto kakun reunoille.

Huom! Ennen leikkaamista kannattaa piirakka ottaa hetkeksi huoneen lämpöön, jotta suklaa ei lohkeile. Myös ennen tarjoilua piirakkaa kannattaa pitää hetki huoneen lämmössä.