Mummoruutu -kassi kangasvuorella

Koska olen päättänyt kovasti tyhjentää lankavarastoani, niin vanhoille langoille on keksittävä käyttöä. Lankahamsterille se on muuten aika kova homma. Niitä löytyy aika paljon. Aika monesta paikasta. Ja aika monenlaisia. Vanha Novitan Puro Batik joutui tämässä uhriksi.

 Puro Batik 100% acryylilanka.
100 g n. 200 metriä
Puikkosuositus 4-5.

Tässä ohjeessa olen käyttänyt virkkuukoukkua 4 mm.

Ensin olen tehnyt kaksi suurta mummoruutua eli isoaidin neliötä. Ohjeita löytyy Googlesta isoäidin neliö -nimellä vaikka kuinka paljon, joten en nyt alkanut kuvaamaan sitä.

Ruutua voi jatkaa perusohjeella aina vaan uusia kerroksia, kunnes laukku on sopivan kokoinen. Tämä on noin 25 x 25 cm.







Tämän jälkeen virkkasin reunan sekä hihnan yhtenäisenä. Ensin ketjusilmukoita sen mukaan, että se kiertää neliöstä kolme sivua ja lisäksi vielä haluttu hihnan pituus. Sitten vaan peruspylväillä edestakaisin haluttu leveys. Tein 4 kerrosta. Tämän jälkeen tein molempiin reunoihin kiinteitä silmukoita, jolla yhdistin hihnan ruutuun ensin yhden puolen ja sitten tein kiinteitä silmukoita toiselle puolen, jotta sain yhdistettyä toisenkin neliön. Kannattaa olla tarkkana, että neliöt tulevat samoille kohdille.





Reunus on virkattu 3 pylvästä yhteen kiinteään silmukkaan ja näin on kierretty koko reuna. Tulee tuollainen ryppyreunus.
Tein myös kiristysnyörin, eli ihan vaan ketjusilmukoita niin paljon, että reunan sai kierrettyä reilusti ja jäi vielä solmimisvaraa. Ylimpien neliökerrosten reikiin oli helppo pujotella tämä nauha ja sitaista rusetilla kiinni.

 Vuori on ommeltu vanhasta mankelin liinasta, mutta mikä tahansa puuvillakangas käy. Virkatun kassin mitoista noin sentti pois leveydestä, ja sen mukaan leikkaa vuorikankaan. Muista jättää yläreunaan kääntövaraa. Taskuja voi tehdä sisälle ihan oman käytön mukaan. Minä tein toiselle puolen vetoketjutaskun ja toiselle pari kännykän mentävää taskua ja niiden väliin kynätaskun. Nauha ja klipsi ovat avaimia varten. Kun avaimet laittaa tuohon kiinni, niin niitä ei tarvitse aina kaivella kassin pohjalta.

Kassin suljentaan käytin tarranauhaa. Kun vuoripussi on valmis, se sujautetaan paikalleen ja käännetään yläreunan ylimääräinen reuna vuoren ja päällisen väliin. Katso kuitenkin, ettei reuna jää näkyviin ulkopuolen rei'istä. Ompele läheltä yläreunaa vuori kiinni päälliseen joko koneella tai käsin. Tikit katoavat hyvin virkkaukseen, eikä ommelta erota oikealta puolelta.


Hihnaan kannattaa ommella sisäpuolelle nauha, esim. reppunauhaa tai muuta nylonnauhaa. Muutoin se tuntuu venyvän kun kassissa on vähänkin painoa. Silloin hihna myös kapenee, joten se on epämukavaa käytössä. Huomasin tämän testissä, ja lisään omaani nauhan vielä.