Rooma marraskuussa - päivä 3 - Colosseum, Euroma2 -ostoskeskus, Eataly herkkutaivas

Päivä 3 - Colosseum, Euroma2 -ostoskeskus, Eataly herkkutaivas, yhteenveto Rooman reissusta

Kolmas päivämme Roomassa, sunnuntai alkoikin sitten sateisena. Lämmintä oli edelleen parin kympin hujakoila. Koska Roomassa kuun ensimmäisenä sunnuntaina pääsee ilmaiseksi Colosseumiin, olimme liikkeellä aikaisin. Ajattelimme, että sinne voisi olla menossa jokunen muukin meidän lisäksi. Piramidesta pääsi näppärästi metrolla suoraan Colosseumille.

Heti porttien auettua alkoi ihmisiä olemaan jo liikkeellä
Jonotellessa ehti kuvailemaan ympäristöäkin

Tunne osoittautui oikeaksi. Pääsimme perille juuri kun portit aukesivat, ja väkeä alkoi valua aukiolle. Hetken siinä haahuilimme ja katsemimme ulkoa päin tätä komeutta. Meille saattoi ehkä käydä pieni vahinko, kun kävelimme jonon vieressä. Olimme juuri arponeet jonottaako vaiko eikö. Sisälle kyllä mieli tekisi, mutta jono oli jo monta sataa metriä pitkä. Silloin joku paikallinen turvamies tuli hätistämään meidät jonoon kiinni, ja hoki ettei saa jättää välejä. Siinä odotellessa jono liikkui eteen päin, ja me sen mukana. Päätimme sitten mennä siinä jonon mukana, ja saatoimme ehkä siis ihan vahingossa vähän etuilla. Jokusen sata metriä vain. Siinä me sitten jonotettiin ja välillä tuli vettä niskaan ihan kunnolla. Sadekuurot hakkasivat niin, että kengät ja lahkeet kastuivat, vaikka kuinka koitti olla sateenvarjojen alla. 

Onhan se Colosseum vaan vaikuttava, jotenkin niin ikiaikainen
Jonon päätä ei edes näy. Se jatkui monta sataa metriä, ja jonoja oli kolme rinnakkain. Mietimme vaan, että millaista täällä on jonottaa kesähelteillä...
Vaikken mitenkään pidä Colosseumin verisestä historiasta, on silti jotenkin vaikuttavaa nähdä se paikan päällä. Tuolla alhaalla on pidetty villi-eläimiä ja gladiaattoreita ennen niiden joutumista taistelu-areenalle ihmisten viihdykkeeksi. Ei sitä voi nykypäivänä ymmärtää viihdykkeeksi.
"melkein kuin aito" antiikin kolikko löytyi matkamuistoksi eurolla.

Colosseumin kiertelyn jälkeen menimme metroasemalle sateensuojaan, ja pohtimaan mitä sitten tehtäisiin. Ystävämme Google kertoi vähän isommasta ostoskeskuksesta, jonka lähelle päästäisiin metrolla suoraan Colosseumilta. Kaatosateessa se kuulosti kannatettavalle idealle, ja se lupasi myös olla avoinna sunnuntainakin. Italissa kun ei sunnuntaina ole läheskään kaikki paikat avoinna. Euroma2 -ostoskeskus Eur Palasportin ja Eur Fermin metroasemien välissä sijaitseva (Via Cristoforo Colombo). Jäimme pois Eur Palasportissa, ja menimme aseman viereiseen kahvilaan katselemaan puhelimela karttaa. Jotenkin se tiramisu ja kahvi taas piristi niin, että ajattelimme reippaina kävellä 2,2 km matkan ostosparatiisiin (vesisateessa, jep). 

Tiramisua ja kahvia, niin taas jaksaa

Tämä Euroma 2 -ostoskeskus osoittautuikin todella suureksi ja siellä oli valtava määrä kauppoja laidasta laitaan. Kolmessa kerroksessa oli ihan kaikkea vaatteista elektroniikkaan ja lemmikkitarvikkeisiin. Löytyi laatumerkkejä, mutta paljon myös erilaisia "tavallisen ihmisen kauppoja" eli kohtuuhintaista vaatetta, laukkua, kenkää ym. oli runsaasti tarjolla. Jokusen tunnin lampsimisen jälkeen paluu takaisin metrolle kyllä hoituikin taxilla. Ei enää huvittanut sateessa kävely.

Euroma 2 ostoskeskus on upea sisältä

Välihuilaus taas hotellila ja tutustumaan hotellin lähellä sijaitsevaan (Piramiden rautatie-aseman vieressä) Eatalyn herkkutaivaaseen. Eataly on 4 kerrosta ruokatarvikkeita, kapustoja, herkkuja ja ravintoloita. Se mikä kovasti minua ihmetytti, olivat koirat. Ostoskeskuksissa niitä olin nähnyt ja vaatekaupoissa mutta ihan täällä ruokahyllyjen välissäkin ihmiset kävelivät koirineen. Ja isoja koiria, ei mitään pikkuisia laukkukoiria. Vähän toista kun kotisuomessa, jossa ei kyllä kauppakeskuksen käytävällekään ole asiaa nelijalkaisilla ystävillä. 

Yhdessä kerroksessa oli astioista vihanneksiin, sitten ylöspäin mennessä yksi kerros oli lähinnä pastoja, toinen viinejä, yksi täynnä juustoja ja kinkkuja (olisin voinut muuttaa tähän kerrokseen)! Ja se suklaaosasto, missä myytiin kilotavarana kunnon suklaalevyjä. Paksuutta levyillä oli noin 10 senttiä! Kerroksissa oli molemmissa päissä ravintolat, joilla oli hieman erilaiset tarjonnat. Tässä kaupassa kyllä pisti manaamaan lentokoneen säännökset, sillä meillä oli Finnairin lennot, jossa linpun hintaan kuului vain lentolaukku max. 8 kg. Ja koneen sisällehän ei saa ottaa nesteitä kun pikkuriikkisen. Oliiviöljy tai limoncello olisi kuitenkin luokiteltu nesteeksi. Ja kinkku olisi mennyt painoista yli että helisee.

Otatko siivun juustoa? Aikamoisia juustoja tarjolla
Syömäänhän tänne tultiin
Juuri näin!

Summa Summarum - to - ma pitkä viikonloppu Roomassa marraskuussa

  • Marraskuun alku oli siinä mielessä hyvä, ettei turisteja ole enää niin paljon. Jonotkin ovat siis lyhyempiä nähtävyyksiin. Ei myöskään ole kamalan tukahduttava helle. 
  • Kävelyä tuli keskimäärin yli 15 km per päivä, vaikka pidemmät siirtymät mentiikin julkisilla.
  • Roomaa ei voi nähdä kuvista, se on koettava itse jotta sen voi ymmärtää. Historia on niin läsnä joka puolella.
  • Nähtävää riittää vaikka pidemmäksikin aikaa
  • Rakastuin Italiaan - nyt vaan odotellaan Oy Veikkaus AB:lta sponsorointia lottovoiton muodossa, jotta voisi olla siellä vaikka pidempäänkin. 
  • Ihmisten ystävällisyys jäi päälimmäisenä mieleen. Kaikki koittavat auttaa sasivat englantia tai eivät.
  • Italy is Eataly -ruokaa ja leivonnaisia jäi ikävä!

Rooman kokemukseni päivä kerrallan: