Ruokaisa kinkku-metukka-aurapiirakka, gluteeniton

Bloggarin arkea vol 347. Leivot piirakan ja kirjoitat ohjeen kuvaa vaille valmiiksi sillä aikaa kun piirakka on uunissa. Otat sen jäähtymään ja vastaat puhelimeen. Virhe! Tosi hyvä piirakka taisi olla. Päättelin tämän siitä, että lapioin lattialta vain noin puolet takaisin vuokaan. Reiska ainakin tuntui tykkäävän. Luca ei kuulemma osallistunut, sillä eiväthän yli 11 -vuotiaat koirat tuollaista tee. Etenkään kun piirakka on KUUMAA! Olisin ottanut tästä mielelläni kuvan myös valmiina, mutta sille kävi pieni saksanseisoja. Ystävällisesti tuo nelijalkainen herrasmies pudotti koko vuokan lattialle nurin päin ja söi puolet. Juuri nyt ei pahemmin lohduta edes se, että olen tehnyt tätä ennekin ja tiedän että pidän siitä. Ja mulla on NÄLKÄ!

Ruokaisa kinkku-metukka-aurapiirakka, gluteeniton

*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Virtasalmen Viljatuotteen gluteenittomien jauhojen kanssa*

Piirakat ovat käteviä, koska niihin voi piilottaa jääkaapin jämiä. Pizza olisi ollut toinen vaihtoehto näillä aineksilla, mutta tällä kertaa niistä tuli lounaspiirakka. Tässä piirakassa on makua, mutta myös kaloreita riittävästi. 

Pohja:

  • 2,5 dl gluteeniton härkäpapujauhoseos
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 dl juoksevaa margariinia (tai sulatettua voita)
  • 2 rkl vettä
  • 1 kananmuna
  • 0,25 tl suolaa

Täyte:

  • 1 pss (230 g) kinkkusuikaleita tai savusuikaleita
  • 75 g meetvurstisuikale
  • 40 g aurajuustoa murusteltuna
  • 100 g juustoraastetta
  • 2 kananmuna
  • 100 g (1/2 prk) kermaviiliä
  • ripaus pippuriseosta

Sekoita pohjan ainekset keskenään esim. lusikalla tai puuhaarukalla. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Levitä pohjan päälle kinkut, meetvurstit sekä murusteltu Aurajuusto.
Sekoita keskenään juustoraaste, kermaviili, munat ja pippuri. Levitä seos täytteiden päälle.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30-35 minuuttia.