Älä katso kelloa

Mie haastan jokaisen teistä ottamaan viikossanne yhden päivän, jolloin ette katso ollenkaan kelloa. No, okei ollaan realisteja ja sovitaan edes kerran kahdessa viikossa. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, ettei olisi mitään tekemistä. Itsellä on tapana viettää se päivä miehen kanssa (jos vapaat sattuu yks yhteen), tallilla tai ystävien kanssa jotain rentouttavaa puuhastellen. Niin, ettei tarvitse katsoa kelloa ja miettiä milloin tarvitsee olla seuraavassa paikassa tai tehdä jotain. Toki tosi uupuneena se kokonainen päivä ihan kotona teekuppi kourassa tekee myös ihmeitä. Jos puhtia on poistua ihmisten ilmoille, niin erinomaisen hyvä. Mie olen itselleni tässä pikkuhiljaa alkanut ottamaan tavaksi "kellottoman päivän" aina kerran viikkoon, jos se vain on mahdollista.

Minun ongelmani kun tuppasi olemaan se ainainen kiire ja minuuttiaikataulu, minkä vuoksi tuli uuvutettua itseään liikaa. Nyt kun väkisin piirtää sinne kalenteriin itselleen yhden vapaapäivän, yhden kellottoman päivän, niin fiilis on kyseisen päivän iltapuolella melko hieno. Se voi ehkä kuulostaa hölmöltä, mutta piru vie miten tehokasta. Olet vaan siinä hetkessä ja nautit olemassaolostasi! Lauantaina minulla oli sitten tällainen kelloton päivä. 

Vaikka mies ei olekaan viemässä toista puolta sängystä, niin ei ole pelkoa et mulle jäis mitenkään ylimääräistä tilaa... :D

Lauantaina olikin sitten suuntana Luumäki ja tarkemmin Taavetti. Ystävilläni Jennillä ja Harrilla on siellä meneillään ihana rakennusprojekti. Kolmikerroksinen hirsitalo rinteessä, järven kupeessa (se tulee muutes myyntiin!). Meikäläinen se ei ole kummonen asentaja-Anni, Ikean kalusteet kasaantuu juuri ja juuri :D Onneksi kuitenkin sattui olemaan päivä, jolloin päästiin maalailemaan seiniä. Pääsin siis samalla olemaan hyödyksi sekä rentoutumaan. Ja haukkaamaan välillä laatikoista kylmää pizzaa ;)

Jos joku ei oo koskaan seiniä maalaillut, niin nyt tungette väkisin jonkun tuttavan talkoovoimiksi! :D Tela käteen ja eiku räiskimään. Priimaa pukkaa tulemaan. Talkoovoimin tekemisessä on kyllä aina sellainen tietty hieno fiilis. Laitetaan radio rätisemään johonkin nurkkaan, hoilotetaan vielä toistaiseksi kaikuvassa rakennuksessa ja suditaan niin hitokseen. Hikihän siinä tulee! Eikä tarvi ajatella yhtään mitään. Eikä etenkään katsoa kelloa. Siitä vaan, veto ylös, alas, oikeelle, vasemmalle.... Ja radio rätisee Egotripin Unihiekkaa.

11m korkea piippu

On kyllä sinänsä vaarallista tuollainen raksatalkoilu tällaiselle oman ostoa haaveilevalle. Vahvistuipa vaan ajatus entisestään siitä, et sitten joskus kaukaisuudessa kun meillä on varaa rakennuttaa talo, tulee sinnekin ainakin 6m korkea olohuone niinkuin tässäkin talossa. Vaikka talo on vielä hyvinkin vaiheessa, niin hyvinpä sinne osattiin Jennin kanssa kuvitella itsemme siemailemaan takkatulen ja kynttilänvalon ääreen. Talosta tulee kertakaikkisen upea ja taas entistä vähemmän maltan odotella koulusta valmistumista, jolloin päästään omia talojuttujamme miettimään. Tässäpä oli vielä täydellisesti suuntautunut rinnetontti, välillä käytiin keskikerroksen keskeneräisillä parvekkeilla köllöttelemässä lämpimässä kevätauringossa ja tiirailemassa puiden lomasta vilkkuvaa järveä. Ei paha, ei paha <3 

Onnistuneesti kelloa katselematta ja useampi maalattu seinä myöhemmin palasinkin kotiin hyvin akkuja ladanneena ja rentoutuneena.

Takan muurausta
Kahta räkättävää eukkoa ja yhtä hörähtelevää ukkoa myöhemmin alkaa olohuonekin muodostumaan pikkuhiljaa oikeaan näköönsä :)

Hyvää kellotonta päivää, puspus!

- Anni