Älä tyydy, älä jää tuleen makaamaan

Mulla on ollut muutama niin ylitunteellinen päivä, että ennenkuin rustailen Lalan kranio-sakraalihoidosta on pakko pureutua ahdistukseen maailmasta ja unelmien jahtaamiseen.

Vaikka on meneillään paljon hässäkkää, vähän murheita ja suru-uutisiakin, niin olen valinnut yrittäväni keskittyä niihin positiivisiin asioihin. Tällä hetkellä koulu kuormittaa aivan jäätävän paljon, mutta katse on jo tulevaisuudessa. Ensimmäisenä etappina työelämään siirtymisen jälkeen meillä on oman kodin, oman ranchin löytäminen ja osto. Ollaan alettu kuulostelemaan millaisia pientiloja on kaupan täällä Etelä-Kymenlaakson alueella ja olisi tuossa viikonlopun ohjelmassa käydä yhdessä näytössäkin. Osto tosin on ajankohtainen vasta sitten, kun minäkin saan paperit ulos koulusta ja virallisesti työelämässä vaikka koko ajan duunia painaakin. Kelpaan sitten pankillekin, kun olen virallisesti valmis :) Eikä näin ison investoinnin kanssa voi kiirettä muutenkaan pitää.

Nyt kun aika alkaa valumaan sormien välistä kovaa vauhtia opintojen kanssa ja talounelmien toteutuminen alkaa olemaan lähempänä sain ihan uudenlaista motivaatiota kouluhommienkin tekemiseen! Etenkin, kun kaksi kivaa työmahdollisuutta on ehtinyt mennä ohi sen takia, ettei papereita vielä ole ja ihan kuukausista on kiinni enää tämä homma. Se lievästi sanottuna ketuttaa. Mutta, kohta näkee vuodenaikojen vaihtuvan, ei tarvitse tallata asfaltilla kaiken aikaa ja on tilaa hengittää. Sit kun vaan vielä löytyisi se sopiva tilus.

Olen aina ollut vähintäänkin sellainen tuumasta toimeen -tyyppi, joten tämä odottelu ja pusertaminen on melkolailla rasittavaa. Vaikka kokoajan jotain tapahtuukin.

Etsitään sellaista kotia, missä olisi tilaa joskus tulevaisuudessa toivottavasti siunaantuvalle perheenlisäykselle ja reilusti talousrakennuksia. Unelmien täyttymys olisi tuolle paremmalle puoliskolle tilat maalaamohommiin ja moottoripyörille. Autot olisi kiva saada talliin. Ja tottakai olisi ihanaa saada Papparainen eläkepäiville kotiin <3 Vaikkei se vielä ns. joutohevonen olekaan, niin joskus se aika vielä koittaa ja joutohevosen pitäminen tallipaikalla on aika kallista lystiä. Lisäksi saisi säätää olot juuri sille sopiviksi :) Rakas Papparainen täyttää reilun kk kuluttua 20 vuotta!

Päikkärit kevätauringossa, helppo hymyillä :)

Ja toinen unelma on saada paremmat mahdollisuudet osallistua eläinsuojelutyöhön. Eläimet on aina olleet minulle mahtavin asia maailmassa, kai sitä on jollain tapaa höpsähtänyt sitten. Haluan ehdottomasti päästä tekemään enemmän! Kun sopiva koti löytyy, on ensimmäisiä asioita tavaroiden ollessa järjestyksessä ilmoittautua Rescueyhdistys Kulkureille kotihoitopaikaksi. Viimeaikaiset some päivitykset ovat saaneet taas puristavan tunteen sydämen ympärille, pakko pystyä auttamaan enemmän. Kyllä siinä sydän särkyy, kun näkee jäätynyttä pentua nostettavan jätesäkkiin. 
Yleisesti ottaen luulisi, että pennuilla on paremmat mahdollisuudet löytää koti. Ehkä siinä ollaan kuitenkin varovaisempia, kun ei kadulta löydetyistä voi vielä yhtään tietää mitä niistä oikein tulee. Me päädyimme adoptoimaan Henrietan vuonna 2014, kun se oli odotellut kotia tarhalla jo 1,5 vuotta. Tänä päivänä katsoessani kotia etsiviä koiria näen joukossa niin hellyyttäviä yksilöitä, jotka olivat jo tarhalla Hemppaa valitessamme - tosin ne olivat silloin pentuja. Kulkureiden toimintaan voi tutustua tästä, he tekevät hienoa ja tärkeää työtä Romaniassa mm. antaessaan koulutusta, avustaen ja järjestäen sterilointiprojekteja sekä koiratarhoja avustamalla.

DON'T SHOP, SAVE A LIFE AND ADOPT!

Henrieta tarhalla