How to do it: Korkeakouluopinnot + oma hevonen

Vuosi on vaihtunut ja tunnelma on juhlava, sillä nyt pyörähti käyntiin VIIMEINEN LUKUKAUTENI ammattikorkeakoulussa. How about that. Vuosi 2017 tulee olemaan suurien muutosten vuosi ja odotan kaikkea tulevaa innolla <3 

Moni miettii amk-opintoihin lähtemistä samassa elämäntilanteessa kuin minä mietiskelin reilut 4 vuotta sitten. Oli jo yksi ammatti takataskussa ja muutamia työvuosia takana. Vihdoinkin tekisi mieli lopettaa nynnyily ja lähteä opiskelemaan siihen ammattiin, mitä oikeasti haluaa tehdä. Uskaltaisin väittää, että harva ysiluokkalainen on osannut ihan täysin napakymppiä valita yhteishakulottoa vetäessään. Säännölliseltä tilipussilta opintotuelle heittäytyminen tuntui kuitenkin ahdistavalta. Työn tekeminen vain laskut maksaakseen alkoi maistumaan jo pahvilta, joten onnekseni otin härkää sarvista ja pääsin syksyllä 2013 opiskelemaan terveydenhoitaja-sairaanhoitajaksi.

Hoitsu palveluksessanne

Korkeakouluopinnot osaavat imeä ihmisen kuiviin, jos sattuu olemaan muutakin elämää opintojen ulkopuolella. Säännöllisesti yhteishakujen tuntumassa aina hötönetissäkin mietitään, että voiko omistaa hevosen jos on amk- tai yliopisto-opiskelija, paljonko teillä menee rahaa, millä te elätte, kannattaako ostaa hevonen, onko se edes mahdollista jne. Koska nämä opiskeluajat ovat olleet samalla upeimpia ja samalla rankimpia vuosia elämässäni, niin päätin heittäytyä hieman etukäteen jälkiviisaaksi ja jakaa kantapään kautta opittuja avaimia arjen onneen ja epäonneen hevosenomistajana. Huolellinen kalenterin suunnittelu sekä rautainen itsekuri ovat kaiken aa ja öö. Itse epäonnistuin näissä lukemattomia kertoja, mutta parhaansa pitää aina yrittää.

Lyhyt summasummarum tähän alkuun, eli minulla on siis kaksi hevosta. Hevoset asuvat maneesitallilla puolihoidolla = karsinoiden siivous, tarhojen siivous ja ruokien osittainen valmiiksi laittaminen kuuluu päivittäin minulle. Papparaisella on kaksi vuokraajaa + hoitajapariskunta ja ratsastan sillä itse tällä hetkellä vain satunnaisesti. Laylalla on vuokraaja kolmesti viikossa. Itse käyn siis tallilla työmäärästä riippuen 3-5 kertaa viikossa.

Rahat vähissä, aika vähissä
Tämän harrastuksen/elämäntavan kanssa ajautuu opintojen ohella helposti oravanpyörään. Kun teet töitä rahoittaaksesi hevosen, sinulla ei ole enää aikaa harrastaa sen kanssa. Kun sinulla olisi aikaa harrastaa sen kanssa, sinulla ei ole siihen rahaa. Oman kultaisen keskitien löytäminen vaatii siis alkuun pientä kompastelua. Joka tapauksessa voit varautua siihen, että aikaa opintojen, töissä käynnin ja hevostallin ulkopuolelle ei tule olemaan.

Mikäli aiot sosiaali- ja terveysalalle, on työharjoitteluja paljon. Opinnot vaativat laajaa teoriatietämystä joka jo itsessään verottaa voimavaroja aivokapasiteettia syödessään. Lisäksi tätä työtä ei todellakaan opita lukemalla. Minulla loppui joulukuussa 14 viikon työharjoitteluputki. Se tarkoittaa sitä, että teet ihan sitä täyttä työpäivää, täyttä työviikkoa koko ajan uutta tietoa aivoihisi ahtaen eikä rahaa tule yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Itse koen työharjoittelut raskaampina, kuin palkkatyöt. Työharjoittelussa on jatkuvasti arvioinnin alaisena ja täytyisi jaksaa olla koko ajan se paras versio itsestään, loputtoman oma-aloitteinen ja kykenevä omaksumaan valtavan määrän uutta tietoa. Työharjoittelujen rinnalla tehdään yleensä myös vielä jonkun päällekkäin menevän teoriakurssin tehtäviä. Tähän rinnalle ei kannata haalia kuin se välttämätön määrä palkkatöitä, vaikka kuinka tekisikin mieli tienata. Loppuun palaa helposti, joten ennemmin kannattaa yrittää nipistää menoista kuin lisätä palkkatöiden määrää.

Kuva M-L Reijola

Lomaa sitten joskus
Lukukauden aikana koulun lomajaksot on ehkä ihan mahdollista pitääkin lomana. Eli suomeksi siis tehden kouluhommia. Lomat ovat toki myös otollista aikaa käyttää palkkatöiden tekoon, jottei arjen keskellä tarvisi tehdä niin paljon työtunteja. Täytyy siis osata punnita kuinka paljon kaipaa (=pystyy pitämään) lomaa ja kuinka paljon enemmän euroja...

Ja kun kesäisin et opiskele, niin kesäisin ei tule opintotukeakaan. Jos siis haluat pitää kesälomaa, niin pidät sen tiliote miinuksia vilisten. Kesäisin voi olla hyvä hetki tehdä rahaa syksyä varten. Tai sitten ne kaikki säästetyt eurot menevät hevosklinikalle. Itselläni kuitenkin kävi viime vuonna niin, että ahkeran kevään ja kesätyöansioiden takia Kelan vuositulorajat menivät täyteen jo aikaisin syksyllä ja tämän vuoksi loppuvuosi oli todella tiukka taloudellisesti. Töissä ei voinut käydä. Jos esimerkiksi tallilla on mahdollisuus tehdä tallitöitä tallivuokraa alentaen, niin siihen kannattaa panostaa tasaisesti pitkin vuotta tai tehdä tallihommia silloin, kun tulorajat estävät palkkatöiden tekoa. Joka tapauksessa töitä täytyy olla valmis tekemään, jos kukaan muu ei hevosenpitoasi maksa.

Yhdellä lomalla hitokseen freesinä tekemässä yövuoroja

Valmistaudu henkisesti monen vuoden pihistelyyn
Uusia vaatekappaleita on opintojen aikana varaa ostaa ehkä yhteensä 10, jos on ihan pakko. Kirppikset kunniaan. Opiskelijabileissä ei ole varaa laukata ainakaan oman tilin katteella, eikä ylipäätään muutenkaan käydä ulkona ellet sitten lähde satunnaisesti euron juustoille. Hyvien valmentajien kanssa sessiotahti on "joskus ehkä jouluna ja juhannuksena". Eli et ehkä pysty rahallisesti tai edes jaksa treenata tai kilpailla samaan tahtiin, kuin ennen. Se on melko väistämätöntä, jos haluaa panostaa ammattitaitoonsa sillä opinnot vievät paljon aikaa.

Käytännössä siis itseäsi et opintojen aikana pysty juurikaan hemmottelemaan ja se kyllä syö sielua. Juurikin tästä syystä saattaa kesätyökautena sattua vahinkoja ja onnenhuumassa rahaa mennä tavallista enemmän. Ne on ne elämän pienet ilot, kuten se kun kaupassa ei tarvitse laskea mikä tulee olemaan loppusumma kassalle mentäessä! Hullut kesät. Yllättäviä eläinlääkärikuluja varten kannattaa säästää jo ennen opintoja pesämuna muhimaan jollekin erilliselle tilille tai käteisjemmaan. Koska niitä kuluja kyllä tulee ja tietenkin päivystysaikaan. Omasta eläintarhasta on ilmaantunut niin suuria yllättäviä eläinlääkärikuluja, että ilman rakkaiden ja maailman parhaimpien vanhempieni apua en olisi niistä selvinnyt. Opintojen edettyä riittävästi on myös yleensä mahdollista saada opiskelijan luottokortti, jossa luottoraja on 1000e. Luotto pitää toki maksaa aina takaisin ja koron kera.

Hyvä, tälle ajanjaksolle sopiva tallipaikka
Suunnattoman määrän stressiä poistaa se, että tallipaikka on hyvä. Tallin omistajan kanssa kemiat pelaavat ja voit luottaa siihen, että hevosestasi pidetään huolta. Tässä kohtaa suosittelen valitsemaan tallipaikan, jossa hevosestasi ns. välitetään "yhtä paljon" kuin tallin omista eikä hevostasi pidetä tallia täyttämässä vain (vähäisen) rahan vuoksi, pakollisena pahana mahdollisesti osittain kattamassa tallin omien hevosten ylläpitokustannuksia. Sinulla ei ole aikaa eikä hermoja valvoa kaikkea saatika vääntää kättä (itsellesi) itsestäänselvistä asioista hevosen hoitoa koskien. Terveisin kontrollifriikki mamin kullanmurujen omistaja.

Ja laadusta toki täytyy aina varautua maksamaan. Kannattaa miettiä mistä asioista voi tinkiä ja mistä ehdottomasti ei. Treenaatko tavoitteellisesti, kilpailetko vai nautitko hevosestasi harrastelemalla? Voitko vähentää tallivuokraa tekemällä tallitöitä? Koska itse haluan päästä kunnolla treenaamaan ympäri vuoden, ei maneesin olemassaolosta voi tinkiä näillä taajuuksilla. Vettä, jäätä ja kaikkea muuta hauskaa kuukausitolkulla. Harrastamisesta häviää maku, jos se on tuskaa tai jäisten pohjien takia mahdotonta. Jos harrastelee omaksi iloksi, niin pitkät kevyemmät kaudet eivät välttämättä haittaa. Opinnot varmasti kuormittavat paljonkin, joten harrastuspuoli kannattaa suunnitella mahdollisimman helpoksi ja edulliseksi lisästressin välttämiseksi. Kunnon lumisilla alueilla voi tinkiä maneesista, joka tietenkin vaikuttaa suoraan tallivuokran suuruuteen. Talvikaudella sinulla tuskin on koulun puolesta kuitenkaan aikaa treenata täysillä ja kiertää hallikisoja, don't even dream about it. Perustreeni onnistuu hyvin hoidetulla lumisella kentälläkin. Jäällä ei niinkään.

Näistä käytännön syistä hevoseni ovat maneesitallipaikoilla, ja niiden luonnollisesti ollessa arvokkaat olen pyrkinyt madaltamaan tallivuokran määrää oman työn osuudella puolihoitotallipaikoilla. Se on todella sitovaa ja tietysti verottaa myös energiaa ja aikaa, mutta euroissa säästää.

Hyvä luottovuokraaja
Jos hevosesi ei ole pihatossa tai isossa laumatarhassa elelevä harrasteluhevonen/toipilas/eläkeläinen/oloneuvos, niin tulet tarvitsemaan apua. Joka päivä ei vain ehdi panostaa hevoseen kunnolla, suora vaikutus heijastuu välittömästi opinnoissa menestymiseen. Työelämässä on se kiva puoli, että olet tietyn ajan päivästä kiinni sen asian äärellä. Opiskelijana istut ensin päivän luennoilla, ja sitten kotona olisi vielä 1-3h verran tehtäviä tai tenttiin lukemista. Ja jos nipistää yöunista, niin sitten ei onnistu enää mikään elämän osa-alue. Vuokraaja kannattaa valita huolella ja ajan kanssa, sillä huonosta vuokraajasta ei saa kuin harmaita hiuksia ja kasaantuvaa stressiä, kokemusta on. Hyvä vuokraaja helpottaa sekä aikaongelmaan että hevosen kuluihin. Opintojen aikana tulee toki aikataulullisesti löysempiäkin jaksoja, esim. luentoja vain 2-3 päivää viikossa, mutta se ylitse jäävä aika kannattaa käyttää niihin tehtäviin ja palkkatöihin. Minulla ja hevosillani on tällä hetkellä aivan huippu tiimi kasassa ja olen enemmän kuin kiitollinen vuokraajistamme <3

Kela ja viha/rakkaus -suhde
Et voi elää ilman sitä, etkä sen kanssa. Jokainen saatu euro tulee tarpeeseen, mutta opintotuet riittävät ehkä juuri siihen omaan vuokraan ja yhteen, kahteen laskuun (paitsi jos asut yksin, niin tuki menee todennäköisesti kokonaan vuokraan). Hevosen tallivuokra onkin sitten yleensä reilusti suurempi, kuin oma. Kivahan se on tottakai saada ne omat maksettua, mutta jotain pitäisi syödäkin ja jos hevosta aikoo ylläpitää on töihin marssiminen se yleisin (lähes väistämätön) vaihtoehto. Lisäksi 1.8.2017 uudistuva opintotuki vaikuttavaa negatiivisesti monien opiskelijoiden tukiin. Ja toki sitten niitä selkänahasta revittyjä, työnteolla hankittuja euroja Kela vahtii kuin haukka ja tulorajat ovat naurettavan pienet verrattuna isoihin arjen menoihin. Omia tulojaan kannattaa vahtia siis todella tarkkaan, ettei tule "turhaan" maksetuista tuista laskua perässä. Lisäksi opintopisteiden kertymisestä kannattaa pitää huoli, itselläni tuli viime vuoden pitkästä sairasjaksosta ongelmia tämän asian kanssa. Jos opintopisteitä ei tule tarpeeksi, niin ei tule tilille opintotukeakaan.

Opintolaina
Auttaa arjessa aivan huimasti, itse en olisi selvinnyt ilman. Tottakai se pitää takaisinkin maksaa joskus, mutta opintojen aikainen hyöty on ollut itselläni merkittävä. Jotkut tutut ovat kertoneet maksavansa tallivuokria opintolainalla, ja joissain tapauksissa se kattaakin kulut loistavasti siltä osin. Yhdellä hevosella varmaan varsin mainiosti.

Less is more
Yleensä minulla tuppaa menemään "more is more" kannalle, mutta tämä on asia aivan erikseen. Jos sinulla ei vielä ole hevosta, niin älä osta. Voit ihan hyvin opintojen ajan harrastaa/valmentautua jonkun muun hevosella ja jättää taloudellisen paineen omistajan murehdittavaksi. Säästää kovasti mielenterveyttä. Lisäksi voit joustavammin suunnitella elämääsi.

Ja jos sinulla on jo hevonen, niin en todellakaan näe mitään syytä luopua siitä opintojen ajaksi mikäli et halua. Kaikki tämä äheltäminen on osoittanut olevansa sen arvoista, ja parhaina hetkinä hevosen omistaminen on kallista, laadukasta terapiaa. Toisinaan kun yllättäviä tilanteita tulee, niin se on hyvin kaukana terapiasta. Kuitenkaan kokonaisuudessaan hevosen omistaminen ei ole korkeakouluopintojen ohella mahdottomuus, ja tälläinen horsegirlfoevöh_90 on saanut kaiken tarvittavan lisäboostin arkeensa nimenomaan tallilta, satulan päältä ja silkkisestä turvasta. Mutta älä ole niin tyhmä, että ostat toisenkin hevosen. Sen ehtii myöhemminkin. Heh.

Eli yhteenvetona
Jos olet valmis olemaan tili miinuksella useamman vuoden, nipistämään sosiaalisen elämäsi koulun ja tallin ympärille sekä yleensä juoksentelemaan aamusta iltaan niin lupaan, että se kaikki on sen arvoista. Jokaista harmaata hiusta ja menetettyä yöunta myöten. Koska eihän ilman näitä nyt vaan voi olla <3