Kranio-sakraaliterapia (VIDEO)

Noniin, tässäpä sitä nyt lupaamaani juttua kranio-sakraaliterapiasta. Sitä pidetään yleisesti ottaen höpöhöpöhoitona, joten päätin dokumentoida Lalan hoitoja ja jakaa ne teidän kanssanne :) Meille siitä ainakin oli apua eikä tapanani ole maksaa mistään turhasta. Tähän alkuun kuvien kera, lopussa video.

Lyhyesti vielä tiivistelmä, jos et ole blogia seurannut: Lala kaatui tarhassa liukastumisen vuoksi. Takajalat lähtivät alta sivulle, jolloin sen persus iskeytyis maahan vartalon ollessa kiertyneenä ja sitten tuli loput hevosesta perässä. Se ei ontunut, mutta oli selvästi kipeä. Liike meni huonommaksi (siitä näyte videolla) viikon sisällä kaatumisesta ja se alkoikin jo protestoimaan painoa kyydissään. Samaisena päivänä kaatumisen jälkeen oli liikkunut suurella riemulla riekkuen eikä siinä ensin näkynyt päällepäin mitään. Tässä nyt kuitenkin pari huomattavaa löydöstä, jotka sitten havaitsin:

Harjaantuneelle silmälle kuvassa näkyy ongelma selkeästi, mutta apuna vielä selvennys: Kun katsoo hännän keskikohtaa ja lähtee siitä "kiipeämään" ylöspäin selkärangan suuntaisesti, niin huomaat ensinnäkin jo hännänkin alueella rangan olevan vinossa, lisäksi ristiselässä on tuo nikama popsahtanut vinoon (vasen puoli alhaalla, oikea puoli noussut). Samalla takaosan lihaksisto on kallistunut epäsymmetriseksi. Ranka oli siis kallellaan selästä häntään asti! Pahimmin ristiselästä ja siitä taaksepäin.
Älkää välittäkö upeista Paint taidoista... Mutta nämä kohdat olivat kuumottavat kaiken aikaa.

Kaverini Anna tekee kranio-sakraaliterapiaa, joten jälleen kerran kilautus Annalle :) Lala oli ennen ensimmäistä hoitokertaa ihan taluttelulla ja kuumeisesti yritin keksiä sille ajateltavaa, ettei se tylsistyessään riekkuisi tarhassa.

Fysioprovitan sivuilla oli hyvin kerrottu kranio-sakraaliterapiasta (jota voi siis antaa niin ihmisille, koirille kuin hevosillekin!), joten tässä teille selvennystä:
"Kraniosakraaliterapia (Craniosacral Therapy), on hoitomuoto, jonka juuret ovat osteopatiassa. John E. Upledger (DO.OMM) ollut vahvasti kehittämässä hoitomuotoa ja osaltaan tehnyt tieteellisiä tutkimuksia 70-80-luvulla Michiganin yliopistossa kliinisenä tutkijana ja biomekaniikan professorina toimiessaan.

Menetelmän lähtökohtana on kraniosakraali –järjestelmän havainnointi ja manipulaatio. Mainittu järjestelmä on aivokopan ja selkärangan muodostama toiminnallinen kokonaisuus kalvorakenteineen, jonka tehtävänä on tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid). Kraniosakraali –rytmi (fysiologinen rytmi aivan kuten sydämen rytmi ja hengitysrytmi) tapahtuu selkäydinnesteen syntyessä aivoissa sekä sen liikkeestä selkäytimessä. Se on kuin hydraulinen järjestelmä."

Eli lyhykäisyydessään: käsillä tiettyjä pisteitä painamalla saadaan manipuloitua tätä nestekiertojärjestelmää aktivoitumaan ja voimistumaan, jolloin mm. kehon kalvojen jännitteitä vapautuu ja luontainen paranemisprosessi nopeutuu nestekierron "paiskiessa töitä" saadakseen kierron kulun normalisoitumaan vioittuneilla alueilla. Näin minä sen ainakin olen ymmärtänyt enkä valitettavasti osaa paremmin selittää :D

Pyysin myös Annaa antamaan näytteen hoidosta omaan aikoinaan vammautuneeseen ranteeseeni. Oli aika häijyn tuntuista! Ei sattunut, mutta tuntui hyvin erikoiselta. Tavallaan sellainen vaimea värinä, mutta jotenkin niin voimakas että ihan vedet nousi silmiin.

Tässä nyt vertailua ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Vino se on edelleen, muttei enää ollenkaan niin pahasti:

Ensimmäisen hoitokerran jälkeen liike parantui huomattavasti (siitäkin videolla pätkä)! Ensimmäinen hoidon jälkeinen päivä oli lepopäivä, taluttelua. Sitten parina päivänä juoksutin sen hyvin kevyesti, välissä aina taluttaen jottei tullut ympyrää kierrettyä jatkuvasti. Kun liike näytti hyvältä, otin parin päivän päästä jo tavanomaisen juoksutuksen, välillä ympyrältä poistuen. Edelleen meno jatkui hyvänä, joten sitten selässäkin käytiin parina päivänä. Kuitenkin tämän jälkeen halusin katsoa onko liike muuttunut ja otin Lalan liinan päähän. Se protestoi satuloimista ja satulan selässä olemista, hetkellisesti painoi hännän koipien väliin ja köyristi selän juostessaan. Mutta ei sen enempää tarvinutkaan sanoa minulle, taas siirryttiin kevyemmälle ja odotettiin, että 2 viikkoa tuli edellisestä hoitokerrasta täyteen ja voitiin ottaa uusi sessio.

Minä olen sitä mieltä, ettei näiden selän juttujen kanssa voi hätäillä vaan parempi parannella rauhassa. Kerran kun hätiköit niin voi olla, että vedät tilanteen niin ketuilleen ettei siitä enää entiseen päästä, you never know. Mielummin liian varovainen kuin puskee hevosta siihen rajoille. Oma hevonen täytyy tuntea niin hyvin, että havaitsee ne pienimmätkin kipusignaalit ja niitä täytyy myös kuunnella eikä vain suorittaa. Kyllähän se on ottanut päähän ja kovasti kun koko talvi on ollut enemmän ja vähemmän säätämistä ja taluttelua. Liukkaat kelit ei sovi tuolle hevoselle, se haluaa päästä menemään kovaa eikä tänne hemmetin merikaupunkiin tule lunta... No kaahaappa siinä sitten jään päällä. Vahinkojahan siinä sattuu helposti, ei mahda mitään.

Toisen hoitokerran jälkeen

Toisen hoitokerran jälkeen ei selässä näkynyt enää huomattavaa muutosta verrattuna edellisen hoidon näkyviin tuloksiin, ristiselkä on edelleen aavistuksen vino. Todennäköisesti se palautuu muotoonsa, kun saadaan vielä lihakset liikkeelle ja venyteltyä notkeiksi. Tällä hetkellä Lala ei protestoi satulointia, mutta ensimmäisessä juoksutuksessa laukassa välillä pompautteli takapäätä ja vaihtoi ristilaukalle ja takaisin. Selkeästi jostakin vielä kiristelee, mikä ei toki tämän jakson jäljiltä ole ihme. Eiköhän liike ole lääke! Tänään selkään ensimmäistä kertaa toisen hoitokerraan jälkeen. Jos Lala kuitenkin alkaa antamaan taas uudestaan kipusignaaleja, niin sitten käyn kyllä klinikalla kuvauttamassa. Toivotaan, että tämän tapaturman osilta homma olisi kuitenkin tässä ja porskutetaan eteenpäin kunnes seuraava kömmähdys sattuu polulle.

Ja tässä tämä videokooste! :) Videolla näkyy hyvin nestekierron voima kohdassa, jossa on läheltä kuvannut selkää, oleppa tarkkana ja seuraa selkärangan tyvessä tapahtuvaa aaltomaista liikettä! Melko huimaa, en ollut itsekään ennen lähietäisyydeltä nähnyt. Pahoittelen epävakaata kuvauskättä :D