Lastausongelmia

Ajattelin kirjoittaa omia kokemuksiani lastausongelmaisesta hevosesta, sillä tiedän monien painivan näiden vaikeuksien kanssa. I feel you!

Olipa kerran Anni, joka osti Penan. Järkälemäisen, kauniin punertavan ja kiltin hevosen. Tuo kiltti hevonen näytti hyvin pian tuntevansa vahvasti oman arvonsa ja etenkin voimansa. Kiltti se on silloin, kun asiat sujuvat sen oman mielen mukaan. Sillä on omat kotkotuksensa monistakin asioista. Hevosia on persoonaltaan niin monta erilaista, kun on maailmassa hevosiakin. Karkeasti hevosia voi luonteensa puolesta jaotella erilaisiin ryhmiin, esim. reaktiivinen, pehmeä, kova, miellyttämisenhaluinen jne... Papparainen on "mielenkiintoinen" (Lue: haastava) yhdistelmä samalla kovuutta, jääräpäisyyttä, kuin pehmeyttäkin. Paineistamiseen se reagoi voimakkaasti.

Ensin hyvin lyhyesti muutama perusvinkki. Hevosen lastautumiseen ja sen matkustustyytyväisyyteen vaikuttaa oleellisesti tietenkin kuljetusväline! Tarkista siis, että:

1. Hevosella on riittävästi tilaa. Iso hevonen tarvitsee ison trailerin. Hevososan on oltava riittävän pitkä, jotta se mahtuu matkustamaan ilman puomien puristusta ryntäillä ja takalistossa. Myös kopin etuosan pituus on tärkeä; pitkäkaulainen hevonen joutuu olemaan pää mutkalla, jos tila loppuu kesken. Sisätilan on oltava myös riittävän korkea, ettei hevonen joudu matkustamaan kumarassa.

2. Tiedätkö millainen matkustaja hevosesi on? Tämä on yleensä vielä mysteeri uutta hevosta hommatessa. Yksi oleellinen tieto on riehuuko hevonen vai malttako se olla paikoillaan. Toiset voivat olla laitakammoisia. Laitakammoiset voivat matkustaa rennommin leveämmällä hevososalla, eli ns. 1,5-hevosen trailerilla. Jos taas hevosella on taipumusta eläväiseen matkustamiseen, voi liika tila olla haitaksi. Rymytessään kyyti voi muuttua epätasaiseksi, hevonen levottomammaksi ja oravanpyörähän on siinä. 

3. Ruoka ja happi. Kun hevonen saa keskittyä heinän syöntiin matkustamisen ajan, on se yleensä rauhallisempi ja tyytyväisempi. Lisäksi etenkin kesäisin trailerin ilmanvaihto ja sen toimivuus on todella tärkeää. Haluaisitko itse matkustaa hikisessä, hapettomassa ja ahtaassa laatikossa?

4. Sisätilojen kunto. Sanoisin, että mitä vaaleampi niin sitä parempi. Alla esimerkkikuva omasta traileristani, joka ei todellakaan ole se houkuttelevin näky hevoselle. Jos tummien seinien imiessä kaiken valon trailerista se näyttää jo valmiiksi ahtaalle, niin miksi etenkään lastausongelmainen hevonen haluaisi sinne mennä? Itse ostin juuri tämän kopin, ja se odotteleekin nyt kunnon maalausremppaa. 

5. Äänille reaktiivinen hevonen. Jos hevonen on herkkä säpsymään ääniä tai ei kestä takaa tulevaa painetta (mm. ääniä), niin kannattaa varmistaa ettei mitään ylimääräistä nitinää ja kolinaa trailerin eri osista kuulu. Oma hevoseni ei esimerkiksi siedä trailerin takaosan pressua, vaan siinä pitää ehdottomasti olla luukku. Pressun ääni aiheuttaa sille liian suuren paineen takaa, ja kun mihinkään ei kopissa pääse pakenemaan syntyy paniikki. Muutenkin Pappa-hevonen matkustaa pumpulit korvissa ja huppu päässä.

Pimeä = ahdas.
Ratin taakse tuntee yleensä aina, kun jotain poikkeavaa tapahtuu. Tässä tilanteessa rekkojen kohtaaminen aiheutti rymyämistä kopissa, korvatulpat olivat vuotaneet :)

Papparaisen ongelmia on ollut kaksi.

1. Se ei tule koppiin. Se jää väistelemään lastaussillalle ja kääntää takaosansa aina sillan viereen. Mitään paineistusta se ei todellakaan siedä. Jos maiskutat, kädellä pyydät väistämään tai mitä vaan, niin Papparainen tulee kahta kovemmalla sisulla kohti. Siinähän maiskuttelet keskenäsi! 

2. Kun se tulee koppiin, se seisahtuu hetkeksi ja määrätietoisesti jyrää sieltä ulos. Eikä sitä mikään jarru pitele. Se on hupia se, kun 600kg järkäle lähtee kaikella lihasvoimallaan raahaamaan sinne mihin haluaa.

Yritin ensin painia ongelmien kanssa yksin, neuvoja pyytäen. Toisille hevosille toimii todella hyvin pienoinen patistus. Jos ei ole kyse pelosta, vaan ihan vaan kotkotuksista, niin monelle hevoselle riittää avustavan lastaajan maiskutus takaa, liinojen laittaminen kopin molemmin puolin ja niiden pitely ilmassa tai raipan ilmassa heilautus taaempana. Jos taas käsissämme on hevonen sarjaa Lentävä Virolainen Lohikäärme ei paljon maiskutukset, liinat tai mikään muukaan auta. 

Jos Papparaista yrittää komentaa, suuttuu se vain kahta kauheammin ja peli on menetetty siinä kohtaa. Kun se kerran pääsee kierroksille, eivät ne meinaa millään tasaantua. Se on perusluonteeltaan hyvin jääräpäinen ja omaehtoinen, jolloin itse täytyy olla sitä fiksumpi ja huijata sitä. Kaikki toimii, kun se tuntee asiat miellyttäviksi, mukaviksi ja haluaa itse toimia. Tämä on siinä mielessä hankalaa, ettei sitä saa vietyä lähellekkään jännittävää tilannetta toteamaan, ettei tähän kuollutkaan, jos se ei halua. Se on myös äärimmäisen fiksu ja haluaa aina mennä sieltä missä aita on matalin. Kun se kerran saa tahtonsa läpi, se muistaa sen aina. Ja se testaa asian aina, mieluiten toki monta kertaa. 

Paineistamista kokeilemalla sain tilanteen entistä huonommaksi. En edes laskenut kuinka monta liinaa napsahti rikki. Yritettiin mm. laittaa liinat trailerin sivuille ja kun hevonen saatiin koppiin, vaihtoivat liinojen kannattelijat paikkojaan keskenään edelleen samaa liinaa pidellen. Tällöin liinat asettuvat hevosen taakse "puomin paikalle" ennekuin puomi saadaan kiinni, jotta liinat estäisivät hevosen ulos peruuttamisen. Moni hevonen väistää takana olevaa painetta ja toteaa että OK, tästä ei nyt pääse. Papparainen toteaa, että Ai sinä yrität minua täällä väkisin pitää vaikka en itse halua, hauska vitsi ja jyrää liinojen läpi niin, että rikkinäiset lukot senkun sinkoilee ympäriinsä. Yritettiin myös sitä, että hevosen ollessa kopissa kieputetaan naru nopeasti etupuomin ympäri. Näin saataisiin vahvempi jarru eikä hevonen jyräisi ulos. No, näin oletettiin. Kuten tässä on todettu, vastaa Pena paineeseen sata kertaa kovemmalla paineella. Ja niin lenteli etupuomit ja väliseinät paikoiltaan, hevosen perässä seuraten...

Montaa kertaa en jaksanut näin toivottomia lastauksia, vaan palkkasin apua. Lastausongelmaisen kanssa on myös tärkeää myöntää milloin omat keinot loppuu, ja ottaa apua vastaan. Kouluttajan palkkaaminen oli parhaita päätöksiä mitä koskaan olen tehnyt!! Hän opetti tottakai myös minut korjaamaan hevosen yrittämiä kotkotuksia. Ihan ilman hermostumista ja turhautumista. Hevoselle opetettiin mistä merkistä sen pitää siirtää mitäkin jalkaa ja millä tavalla vastata paineeseen. Nykyisin Papparainen menee koppiin aina paremmin, mitä useammin sitä treenaa. Luonnollisesti. Lastausongelmaisen kanssa pitäisi lastaamista harjoitella säännöllisesti, ja kyllä se aina kostautuu jos pitää pitkän tauon nimimerkillä kokemusta on... 

Edelleen Pena kokeilee ulosryntäämisen mahdollisuuden. Ja aina se onnistuu. Naruriimun käyttö on auttanut huomattavasti tilanteessa. Se antaa aivan erilaisen jarrun kuin tavallinen riimu. Se ei enää minua pysty raahaamaan ympäriinsä kuin leijaa perässään. Kavereilleni se ikävä kyllä sen pystyy tekemään :D Jokatapauksessa, jos se edes vähääkään haluaa tehdä yhteistyötä saan sen pysätettyä. Jos taas ei halua, niin se jyrää ulos kopista. Se on sen verran vahva ja itsepäinen, että jos se päättää ulos mennä niin sittenhän se menee. Olemme kuitenkin päässeet matkustamaan ja lastautumaan, koko ajan kehittyen :) Vielä on pitkä matka siihen, että saan sen rauhallisesti lastautumaan ja yksin hoidettua koko tilanteen. Toistaiseksi ei ole mitään mahdollisuutta hoitaa lastausta yksin ja siirtyä kopin etuosasta takaosaan laittamaan puomeja ja lastaussiltaa kiinni, mutta siihenkin vielä päästään.

Tsemppiä muillekin ongelman kanssa painiville!

Tässä kouluttaja treenaa Papparaisen kanssa kopin sisällä pysymistä.