Niitä kuuluisia valintoja

On ollut hiljaiset viikot taas. Mietintämyssy on ollut tiukasti päässä ja samalla olen yrittänyt psyykata itseäni alkavaan kouluvuoteen. No, psyykkaus epäonnistui ja kouluvuosi alkoi. 

Tuo yllä oleva kuva tuli tänään esille Facebookin "muisteloista", on parin vuoden takaa. Uusi lukuvuosi oli pyörähtänyt käyntiin ja tallireissut muuttuneet taas ns. yöhommiksi. Toisinaan sitä miettii, että kyllä tässä täytyy olla special kind of crazy. Sitä hiihtää paikasta A paikkaan B, C, D  jne ja tunnit meinaa loppua kesken vuorokaudesta. Mie olen myös miettinyt, että olisikohan tämä opiskelu ollut helpompaa jos olisin suunnannut amkiin heti toisen asteen tutkinnon jälkeen. Vastaus on tietenkin ilmiselvä, kyllä tämä olisi aika paljon helpompaa. En olisi ehtinyt tottua säännöllisiin palkkatuloihin enkä siihen, että käyt tekemässä duunit ja loput päivästä on puhtaasti vapaa-aikaa. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, itse opiskelua en suinkaan inhoa. Minusta on ihanaa oppia uutta, olla hyvä jossain ja päästä toteuttamaan itseään. Ne on vain ne täysipäiväisenä opiskelijana olon mukana "saatavat" lisämausteet mitkä sapettaa niin pirusti.

Sen syvemmin en tällä kertaa lähde näihin lisämausteisiin sukeltamaan tässä kirjoituksessa, niitä olen ehtinyt marmattamaan jo useasti. Tosin jos olisin aloittanut nämä opinnot jo aiemmin, niin minulla ei varmasti olisi näin paljon mahtavia asioita elämässäni enkä tiedä olisinko edes koskaan tavannut tuota tulevaa aviomiestä. Summa summarum, nämä on niitä elämänvalintoja ja kaikella on tarkoituksensa. Mutta sitä olen tässä kuitenkin miettinyt, että miten tästä vuodesta selvitään ilman viime vuoden katastrofia ja uupumusta. Yksi tärkein asia on ainakin se, että vaikka kuinka hädissäni olenkin tämän tilipussin kutistumisen kanssa niin hirveän työmäärän haaliminen ei vain kertakaikkiaan ole vaihtoehto. Harmi, kun en ole keksinyt mitään sellaista sivuduunia mistä saisi helppoa rahaa ilman hirveää ajallista panostusta. Sellaisia töitä tosin ei liene olemassakaan! :D 

Rentoutumiseen panostaminen on nyt varmasti otettava sellaiselle linjalle, että kirjoitan kalenteriin joka viikolle päivän jolloin en tee yhtään mitään. Ja sitten en oikeasti myöskään tee yhtään mitään. Rentoutumista olen tässä jo vähän harjoitellutkin, heh... Muutamia juhlallisuuksia ollut, ja sitten kuume kaatoi viikoksi sänkyyn. Onneksi sitä rentoutumista tulee vähän väkisinkin harjoitettua, hevosen selässä. Tuossa eräskin ilta meni tallilla taas vähän "yöhommiksi" ja lähdettiin Lalan kanssa treenin päätteeksi vielä maastoon kävelemään. Oli ihan tyyntä ja ilta-aurinko paistoi kauniisti matalalla, merellä puksutteli vene. Kallista terapiaa, kallista terapiaa.... Kyllä ne hetket vaan on sanoin kuvaamattoman arvokkaita.

Kaikista vaikein lupaus itselleni on ehdottomasti se, että yritän(!!!!) ottaa vähän iisimmin hevosten kanssa talven yli. Kun muutenkin on jo paljon stressattavaa, niin yritän(!!!!) olla tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että ainakin Pappa-hevoselle tulee nyt kevyempi talvikausi. Liikkeessä saa kyllä pysyä, mutta minun osaltani tosi kevyissä hommissa. Vuokraajat saavat ratsastella, me käydään sitten käyntilenkkejä tai Papparainen saa harppoa kävelytyskoneessa. Se ei varmasti sitä haittaa yhtään, että pääsee maastoilemaan enemmän ja ottamaan löysemmin ottein muutenkin viikot. Yritän pitää tämän mielessä.

Lalalle löytyi nyt todella näppärä "kakkoskuski", joka saa aloitella kilpailuissa jo hallikaudella. Heillä on lajinaan rataesteet ja siinä hommassahan Lala onkin valmiiksi jo varsin pätevä tyyppi. Me treenataan tuota koulupuolta ihan rauhassa ja ilman mitään aikatavoitteita talven yli, niin saan ajatukset fokusoitua enemmän opinnoista eroon pääsemiseen. Lalakin tarvitsee paljon aikaa, että homma alkaa rutinoitumaan ja sen kroppa toimimaan oikein päin. Koko ajan kuitenkin valmentaudutaan talven aikana, niin ei eksytä polulta. Ensi perjantaina olisikin seuraava valmennus.  

Lala on kyllä hieno ja mielenkiintoinen hevonen, jonka kanssa odotan mielenkiinnolla meidän sitten joskus koittavaa kilpailukautta. On vaan niin mieletöntä, kun joka viikko huomaat kehitystä. Kummoisia juttuja me ei tehdä, mutta pienetkin voitot on nyt tässä kohtaa aika suuria voittoja. On niin ihanaa katsoa, kun hevosella alkaa olemus tasaantumaan ja se on luottavainen. Huonoja päiviä toki tulee ja joskus meillä molemmilla samaan aikaan, ollaanhan tässä kummatkin kuitenkin naisia.... Silloin on turha yrittää mitään elämää suurempia oivalluksia, kunhan saa kummatkin rennoiksi niin se riittää eikä ruumiita tule! :D 

Joten rauhallisin mielin kohti tulevaa.