Pakkotauon jälkeen

Nyt on ollut parisen viikkoa taukoa treenistä oman fyysisen tilanteeni vuoksi, eikä siitä syystä ole ollut puhtia tännekään kirjoitella. Eilen jo pääsi onneksi itse asian pariin, alkoikin kyllästyttämään juoksuttelu ja keventely... Sekä minua että hevosta :D Lala on onneksi puolet viikoista kuitenkin ollut työn touhussa kakkoskuskin ansiosta.

Oma kykenemättömyys antoi kuitenkin tilaa muille tärkeille asioille, eli Papparaiselle <3 Ehdittiin nauttia kahdenkeskistä laatuaikaa, eikä sitä ollut tajunnutkaan miten ikävä sitäkin hevosta on ollut. Ainahan Papparainen siinä on, me ei vain kummemmin ehditä tällä hetkellä sen kanssa mitään tekemään. Onneksi koulun aikatauluttamaa elämää on jäljellä enää 5 kuukautta!!! Taisi Papparainenkin ikävöidä vähän yhteisiä hetkiä, kun yleensä ruokaan keskittyvä järkäleeni olikin oikea sylikoira....

<3 <3 <3

Lala kävi ensimmäiset kisansa (siis ensimmäiset minun luona olonsa aikana) viime sunnuntaina Harjussa. Kisat olivat 2-tason estekisat, siispä pilottina oli kakkoskuski Jenni. Molemmat suoriutuivat ensimmäisistä yhteisistä kisoistaan todella hienosti :) Oli myös ihanaa todeta, millainen ammattilaismoodi Lalalla lyö päälle päästessään kisapaikalle. Hyvin rennosti suhtautui kaikkeen ja suoritti keskittyneesti. Papparaisen kanssa painittujen lastausongelmien jälkeen oli USKOMATTOMAN IHANAA, kun hevonen kävelee koppiin suoraan, pysyy siellä ja matkustaa nätisti :D 

Lisäksi mulla oli ihan samanlainen fiilis kuin mopokortin ja mopon aikoinaan saaneena. Kerrassaan voittamaton olo, kun itse voi vetää ja vieläpä OMAA koppia. Miten voi elämä ja kulkeminen ollakaan helppoa ja vaivatonta <3 Kyllä kannatti nähdä kaikki se vaiva kopin etsimisen ja kunnostamisen eteen, mielettömän vapauttavaa. Jonkun mielestä kuulostaa ehkä pöljältä, mutta kun tähän mennessä on joutunut hirveällä säädöllä hommaamaan kuskia, autoa ja traileria niin onhan tämä nyt vähintään yhtä siistiä kuin mopokortin saaminen ;) Huomenna suunnataankin sitten taas kisoihin, tällä kertaa Katajasuolle 2-tason estekisoihin!

Ja kuten alussa mainitsin, niin eilen päästiin vihdoin uudestaan asian äärelle eli treenaamiseen <3 Päätin, että nyt muuten opetellaan pohkeenväistöt. En väitä, etteikö Lalalle niitä koskaan olisi opetettu, mutta edellisistä harjoituksista on ainakin hyvin pitkä aika :D Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö hevonen reagoisi väistättävään apuun... Se vain ei ole sitä tasapainoisesti tehnyt, ja muutenkin mitä vain treenatessa sen herkkyyden & tarkkuuden takia sen ratsastaminen vaatii hyvää kehonhallintaa jotta se pysyisi tasapainossa ja apujen välissä.

Pohkeenväistöt ovat tälle hevoselle hyviä harjoituksia juurikin siinä mielessä, että jos tehdään jotain muuta kuin mennään suoraan se karkaa helposti joltain avulta (sisäohja, ulko-ohja, ulkopohje tai sisäpohje jne...). Ja ensin kun alettiin tätä harjoittelemaan, niin Lalalla meinasikin keittää ihan totaalisesti kiinni kun en olisi päästänyt sitä puskemaan altani pois. Ensin se tarjosi laukannostoa, ja kun laukka ei kelvannut alkoi häntä pyörimään ja keula varovasti kevenemään.

Toisinaan ollaan vähän huono yhdistelmä keskenämme, kun molemmat ollaan melkoisia tammoja. Kummankin asenne on vähän sellainen "quick reaction to bullshit", if you know what I mean. Ja Lalalla on sellainen pettämätön tekniikka millä sanoa hoovee, kun ei jotain haluaisi tehdä. Se vetää alle sekunnissa itsensä ihan selättömäksi, nykäisee takaraivonsa kohti minua ja samalla polkaisee takajaloilla kunnolla alle. Eli meikäläisellä takapuoli irtoaa varmaan 10cm satulasta (ainakin siltä tuntuu) ja menee kaikki pasmat hetkeksi sekaisin, jonka aikana Lala on ehtinyt kiihdyttää Vermon vauhteihin :D Ja turha on alkaa ärjymään.

Aloin sitten lähestymään asiaa niin, että kun yksi ristiaskel tulee, niin heti annoin ohjaa, molemmin puolin silitin kaulaa ja lässytin&kehuin maasta taivaisiin. Lalan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun korvat kääntyivät tötterölle höröön ja katseli hölmistyneenä, että mitähän tässä nyt oikein tapahtui. Vähän överiksi vedetyillä kehuilla oli kuitenkin erittäin suotuisa teho, sillä minun satulasta irtauttaminen loppui siihen ja neiti alkoi oikeasti yrittämään ja teki yhteistyötä. Lopputuloksena oli tasapainossa suoritetut lyhyet väistöpätkät, mielettömän kivasti kaikkien apujen välissä ja itseään kantaen liikkuva koulumopo. Ihan yllättyi kun maneesin peiliin välillä vilkaisi :D Tämän session jäljiltä jaksaa taas porhaltaa eteenpäin aurinkoisin mielin.

Vielä kun keksisi, että mistä sitä itselleen virittäisi videokameran tjms treenien taltioimista ja itsearviointia varten, hmm... Ideoita?