Saako vetäytyä?

Tämä on nyt jonkinlainen update pitkän hiljaisuuden jälkeen, ennenkuin pääsen taas kunnolla kiinni häistä ja hevosista kirjoitteluun. Mie oon ollu pää aivan tukossa. Kauheasti on tapahtunut asioita, eikä niitä jotenkin ole saanut pään ulkopuolelle. Ensinnäkin jokainen joka on opiskellut amkissa tietää, miten järkyttävää menoa tää loppuaika keväästä on. Siinä on jo yksi hyvä energian kaappaaja. Olo on ollut vähän kuin meidän kissalla. Kovaa vauhtia olet menossa eteenpäin ja sitten vauhti hyytyykin kesken matkan ja lamput sammuu! :D

 

Mulla on ollut koko kevät työharjoitteluita. Viimeisin(kin) oli todella antoisa, äitien ja vastasyntyneiden kanssa. Hetkeksi pääsi taas sukeltamaan sairaalamaailmaan, vaikka kyllä tulee tämän vuoden rupeaman jälkeen kesäloma (töissä) tarpeeseen!

 

 

Jotain hyvääkin tottakai aina löytyy. Päästiin mm. vihdoin kaksipyöräisellä ajelemaan, että sitä onkin odoteltu!!!

 

 

Juhlahumuakin on ollut. Rakas Pappa-hevonen täytti kunnioitettavat 19 vuotta, eikä ikä paina korvien välissä vieläkään.... :D 

For every minute you're angry, you lose sixty seconds of happiness. Pena tietää tämän ;)

 

 

Valitettavasti meidän kokoonpanoon tuli myös muutoksia. Adoptio-Arska lähti takaisin omistajansa luokse ja toistaiseksi ollaan vielä Penan kanssa kaksin, uutta tiimiläistä etsien. Arska kyllä jätti ison ja hellyydellä painetun kavionjäljen kummankin sydämeen, ja toivomme Arskalle menestystä ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen <3

 

 

Jouduimme tekemään myös sen raskaimman päätöksen. Minun ensimmäinen koirani ja koko perheen lellikki Seve jouduttiin laittamaan ikiuneen 30.4.16, etenevän hermostoa rappeuttavan sairauden vuoksi. Suru on sanoinkuvaamattoman valtava. Hän pääsi viimeiseen leposijaansa lempipaikkaansa, meidän mökille. Meille jäi suunnaton ikävä, Seve sai kepeät askeleet <3

Mikä on tää ihana maa?

Vain metsää, vain rantaa...

Ei hihnaa, ei pantaa...

Mikä on tää ihana maa?

Severi 7.8.2007 - 30.4.2016