Vahingossa löytynyt hääpaikka

Minun rakas hullu puolalainen täytti eilen vuosia. Kävimme koko perheen voimin syömässä Ravintola Keisarinsatamassa, ja ihan ensi alkuun pitää vähän hehkuttaa hyvää ruokaa ja näitä jälkkäriherkkuja <3

NAM!

Koko porukkaa odotellessa käppäiltiin hieman Höyrypanimon piha-aluuella. Aika hurmaava kokonaisuus merimaisemineen. Minulle on useasti ehdotettu paikkaa hääjuhlia varten. Olen yhdet häät siellä vieraillut talvella useampia vuosia sitten, ja jotenkin niiden muistikuvien perusteella paikka ei napannut. Kuitenkin houkutus oli kova käydä katsomassa uudelleen, ja ravintolan puolelta saimmekin luvan mennä avoimista ovista kurkistamaan kokous- ja juhtatilojen puolelle.

Ja voi sentään... Vanhat mielikuvat karisivat pois päästäni.

 Mieleen tulvahti heti todella vahvat visiot koristeluista, seremoniatilasta, matkasta alttarille.... Kuva siis ala-aulasta. Ikkunoista näkyy meri, ja kännykän kamera ei valitettavasti anna oikeutta sisään tulvivalle auringonvalolle. Yläkerran iso juhlasali on hieman kolho minun makuuni, ja tiettyä industrial tyyppisyyttä löytyy tästä ala-aulastakin. Sain kuitenkin jo tuhat ja yksi ideaa koristeluun, jolla voisi ilmettä sopivan varovasti pehmentää. Tietty rosoisuus sopii kuitenkin meidän ilmeeseemme. Kaavailimme vihkitilaksi siis tuota ala-aulaa ja kemuja varten yläkertaa, josta ei nyt kuvia sillä sinne kurkistelimme vain lasiovien takaa.

Nyt siis vaaleanpunaiset lasit päässä Juhannuksen viettoon ja odotellaan vastausta sähköpostiimme... :) Tässä nyt ainakin yksi erittäin potentiaalinen vaihtoehto meidän häille <3