Kilpailunhaluinen - itseäni kohtaan?

Olin eilen salilla ja juoksin tavalliseen tapaan juoksumatolla ja mietin elämää. Minulla ei ole ollut mikään hyvä viikko ja meinasin jättää reeninkin väliin sen vuoksi. Siinä sitten juostessa mietin miksi minulle kuitenkin oli niin tärkeää mennä salille, kun olisi varmasti tehnyt yhtä hyvää jäädä kotiin lepäämään. Salillani juoksumatot ovat sijoitettu ikkunoihin päin ja koska ulkona oli jo pimeää, näin oman heijastukseni lasista. Juoksen salilla 3-4 kertaa viikossa ja yleensä menen aina samalle matolle, joten déjà-vu hetkiä tulee lähes aina, muistan mitä edellisenä ja sitä edellisenä kertana olen miettinyt juostessani ja palaan helposti eri päivien fiiliksiin. Joinain päivinä juoksen energisesti ja täynnä intoa, toisina taas selviän vain jakamalla ajan osiin ja laskemalla jäljellä olevia minuutteja. Muistan miltä askel tuntuu ja heijastuksesta näyttää fiiliksen vaikutuksesta. Siitä huolimatta mitkä fiilikset juostessa on, huomaan aina alussa ajattelevani samaa: ”mitä jos en jaksakaan ja suoriudun huonommin kuin aiemmin?”.

Normaalisti sivuutan tuon ajatuksen ja aloitan vaan menemään: ”Höpöhöpö, olenhan aikaisemminkin jaksanut”. Nyt kuitenkin jäin miettimään miksi se on minusta niin kamala ajatus jos en joku kerta jaksakaan samaa suoritusta kuin aiemmin? Päivät ovat erilaisia, vapaapäivänä jota on edeltänyt lepopäivä ovat energiatasot hieman erit kuin työputken ja vaikkapa rankan jalkareenin jälkeen. Olisiko se siis ihme ettei aina jaksa antaa parastaan, tai edes halua? Ei minusta, silloin kun vastaan jollekin toiselle. Mutta omalla kohdallani ohi oman järkenikin minun on vaikea hyväksyä sitä, vaan se on pettymys. Tämä ei aina rajoitu vain urheiluun, vaan tapahtuu muillakin elämän osa-alueilla. Olen loppujen lopuksi todella jyrkkä ja vaativa itseäni kohtaan, kaikki niin sanotut epäonnistumiset ottavat koville. Vaikka en sitä muille aina näytäkään. Miksi on välillä niin vaikeaa olla itseään kohtaan armollinen?

Ehkä olen vain kilpailunhaluinen. Mutta yleensä kun kysytään onko joku kilpailunhaluinen mietitään kilpailua toista ihmistä tai ihmisiä kohtaan. Ei minulla ole tarvetta juosta kauemmin tai nopeammin kuin vieressä oleva, enkä katso millä painoilla toinen tekee ja vertaa omiini. Tietenkin välillä saa lisämotivaatiota kun katsoo toisen hyvää suoritusta, mutta minusta tärkeintä on oma suoritus ja sen kehittäminen omalla tavalla ja tahdilla. Voinko sitten olla kilpailunhaluinen itseäni kohtaan? Kun mietin kilpavuosia tanssissa, en ikinä pelännyt häviämistä niin kuin pelkäsin epäonnistumista omassa suorituksessa. Kisoihin lähettiin tavoitteena suoriutua paremmin kuin aiemmin, tanssijana ja valmentajana, sijoituksesta huolimatta. Eniten kammoksuin kehityksen paikalleen jumahtamista, mikä myös varmasti vaikutti lopettamispäätökseen. Olen myös melko varma että tämä sama asia sai minut eilen menemään salille.

Tietyllä tapaa tämä piirre on hyvä, sillä se saa minut tekemään salilla yhden toiston enemmän ja juoksemaan yhden minuutin pidempään, sekä muissakin asioissa kuin urheilussa tähtäämään parempaan. Mutta on se myös rankkaa kun tuntee pettymystä pienistäkin asioista, jotka ovat vain inhimillisiä. Tässä onkin minulle kasvun paikka, kun pitäisi oppia olemaan itselle yhtä armollinen kuin muille.